Nyt on aika rakastua taas Helsinkiin, kaupunkiin, jonne muutin 18-vuotiaana, josta tein pari syrjähyppyä muualle ja lähdin viimeksi noin puolitoista vuotta sitten. Kaupunkiin, jonka vetovoima kävi kaksi viikkoa sitten niin vastustamattomaksi, että ostin lentoliput viikon päähän. Viime sunnuntaina tulin takaisin.
Iso osa sydämestäni on edelleen maailmalla, pojalla ja aasialaisella ruualla, mutta nyt niiden vieressä on Helsingin kokoinen kolo.
Se kolo ei ole vielä täynnä, sillä läheltä Helsinki ei heti vaikuttanutkaan niin satumaiselta kuin muistin. Lentokentällä ei tehnyt mieli suudella melkein jäistä toukokuista maata, eivätkä kaikki bussikuskit sittenkään tervehdi. Mutta ihan varmasti se ihanuus on vieläkin jossain, tuulen takana ja lämpöasteiden ulottumattomissa.
Nyt suhteessamme (minun ja Helsingin siis) tavoitteena on sellainen rakkaus, joka saa aivot vähän höllöksi, hymyn liimautumaan kasvoille ja elämän maistumaan mansikoilta. Vaikka rakkautta ei kuulemma voi pakottaa, niin avittaa kai kuitenkin. Siinä tämä blogi auttakoon.
Post Comment
Lähetä kommentti