En ole koskaan ollut niitä, jotka näkevät ranskalaisuudessa jotain maagista. Korjaan: En ole koskaan ollut niitä, jotka näkevät ranskalaisuudessa jotain maagista. Kunnes nyt.
Ensinnäkin uskon nykyään, että se kuuluisa pariisilainen huoleton tyylikkyys on viehättävintä ikinä. Sandro, A.P.C. ja The Kooples, je t'aime.
Ranskalaiset julkkisnaiset ovat uskomatttomia: Clémence Poésy, Astrid Bergès-Frisbey, Marine Vacth – magnifique.
Miksi ranskalainen apteekkikosmetiikka tuntuu ylellisemmältä kuin suomalainen? Koska se on kalliimpaa? Koska naistenlehdet toistavat, että huolettoman tyylikkäät ranskalaisnaiset ostavat apteekeista puhdistusmaitonsa ja kasvovetensä, joita sitten käyttävät, jos muistavat? Ottakaa rahani.
Ranskalainen musiikki voi kertoa insestistä ja olla silti ah niin runollista. Tai olla kertomatta oikein mistään ja olla silti ah ihan yhtä runollista.
Miten ranskalaisille naisille on ihan ok olla käyttämättä rintaliivejä?
Taianomaista on myös se itseluottamus, jolla myönnetään esimerkiksi, ettei pohjoisesta Suomesta tiedetä pätkän vertaa. Ihan pokkana kysytään, että puhutaanko siellä englantia? Ai suomea, onko se vähän niin kuin englantia?
Ranska, kiitos että tulit elämääni. Merci et a bientôt.
Post Comment
Lähetä kommentti