Maaginen vaellus

10.8.2016

Ai miksi maaginen?

No esimerkiksi siksi, että puoli tuntia lähdön jälkeen istuimme aurinkoisella kalliolla ja murehdimme lähinnä siitä, että ehdimmekö syödä tarpeeksi mustikoita ja minkä rungon taakse kannattaa mennä puskapissalle.

Tai siksi, että sen jälkeen, kun ensimmäiseksi ajattelemamme yöpaikka ei tuntunutkaan hyvältä ja seuraavankin vaihtoehdon jälkeen teki mieli vielä jatkaa matkaa, löytyi juuri oikeaan aikaan kauniin järven rannalta rauhallinen nuotiopaikka.

Siksi, että ruisleipä sulatejuustolla ja meetvurstilla maistui maastossa taivaalliselta.

Vaellus oli jotain, minkä tiesin haluavani kesälomaani mahduttaa. Aloinkin jo talvella lämmitellä ystävääni, jonka kanssa olen tehnyt ensimmäisen pitkän vaellukseni: 12-vuotiaina vaelsimme viikon ajan Saariselällä kantaen mukanamme kaiken, mitä nyt viikon aikana erämaassa voi tarvita (emme siis olleet kaksistaan, ensimmäisen viikon erämaavaelluksen ilman aikuisia tein "vasta" 16-vuotiaana).

Tällä kertaa aikataulut ja kissanhoitoapu sallivat vain yhden yön reissun, joten kartoitimme Etelä-Suomen vaellusmaastoja. Kohteeksi valikoitui lopulta Repoveden kansallispuisto Kouvolan pohjoispuolella ja siellä 26 kilometrin pituinen Kaakkurinkierros.


Ja mikä 26 kilometriä se olikaan! Maisemat eivät aina olleet mahtavia ja metsä oli joskus liian tiheää, mutta säännöllisesti päästimme spontaaneja ihasteluja tai kehuja sekä ympäristöstä, elämästä että onnellisuudesta johtuen.

Voi hitsi kuinka siistiä! Olen niin onnellinen, että tultiin!
Ihanan raikasta ilmaa. Katso nyt noita puupartojakin.
Vähänkö oltiin fiksuja, kun tajuttiin hakea Hesestä majoa hampurilaisten väliin. 
Tää on ehkä hienoin lasta, jonka olen koskaan tehnyt.
Onneksi päätettiin tehdä myös lettuja.
Kuinka mahtavaa, että sä tykkäät hakata puita ja mä tykkään sytyttää nuotion.
Jee, että jaksettiin kerätä illalla mustikoita niin paljon, että niitä riittää myös aamupuuroon.

Kuten huomaa, niin joo, ruoka ja siitä puhuminen ovat aika tärkeä osa retkeilyä. Illaksi olimmekin varanneet leiriinsaapumisomppujen lisäksi nuotiolla valmistetut kasvishampurilaiset (kaksi kummallekin) sekä lättyjä suklaalla ja mustikoilla (ainakin neljä lättyä per retkeilijä).

Kun olimme saaneet normaalit leirivalmistelut tehtyä ja ruuat syötyä, alkoikin ilta hämärtyä. Siirryimme vielä telttaan pelaamaan pari erää korttia, kunnes kömmimme makuupusseihimme. Unta odottaessani ehdin hetken miettiä kirvesmurhaajia ja karhuja, mutta onneksi väsytti niin paljon, että nukahdin pian.


Aamuneljän puskareissulla oli pakko hiippailla myös rantaan katselemaan pinkkiä auringonnousua. Oli niin hiljaista ja tyyntä!


Aamulla heräsin lähenevään ja loittonevaan ääneen: kaak-kaak-kaak. Olimme jo illalla bonganneet läheisellä luodolla tököttävän linnun (kaakkuri vai lokki?), joka päivän kirkastuessa aloitti äänekkään kierroksen leirimme ympäristössä. Ei auttanut kuin herätä ja kömpiä oranssista teltastamme aurinkoiseen aamuun.

Illalla poimittuja mustikoita riitti vielä aamupuuroonkin, jolla potkaisimme toisen vaelluspäivän liikkeelle. Oheen vielä ruisleipää metvurstilla ja sulatejuustolla, jotka nyt vain kuuluvat vaellukseen, vaikka niitä en muuten leipäni päälle laittaisikaan. Ruisleipä oli lyhyen reissun luksusta, pidemmällä retkellä sen korvaisi näkkäri.


Ensimmäisen päivän reitti kulki pääosin melko metsäisessä ja tasaisessa maastossa, vaikka muutamasta kohtaa avautuikin upea maisema järville. Toinen vaelluspäivä vei meidät onneksi vähän vaihtelevampaan maastoon ja asetti eteen pari ylämäkeäkin.

Reitin parhaat maisemat avautuivat Katajavuoren huipulta. Katajavuori sisältyy myös suosittuun viiden kilometrin päiväretkikierrokseen, joten kovin rauhallisesta spotista ei ainakaan aurinkoisena kesätorstaina ollut kyse. Sama koski Lapinsalmen riippusiltaa, jota olin ennakkoon odottanut. Lopulta halusimme vain mahdollisimman nopeasti pois paikalta päiväretkeläisten tieltä.

Ketunlossin eli käsivoimin toimivan lautan saimme onneksi hinata keskenämme kumpaankin suuntaan. Hyvää käsitreeniä.


Lounaspaikaksi etsimme suhteellisen rauhallista ja kaunista paikkaa, jossa pääsisi myös uimaan. Sellainen löytyi Talaksen tulipaikalta, jossa uskaltauduimme pussipastan ja leipien jälkeen pulahtamaan rannassa väijyvistä kaloista huolimatta.

Viimeiset kilometrit käytimme seuraavan reissun suunnitteluun. UKK, karhunkierros, Repovesi ja valtaosa kantahämäläisistä metsistä on nyt käyty, seuraavaksi suuntaamme ehkä Kolille.
Post Comment
Lähetä kommentti