Kun minä pyörän ostin

Neljäntenä päivänä ostin pyörän.

Ihastuin tasaisessa ja laajalle levittäytyneessä Berliinissä pyöräilyyn heinäkuun lomareissulla, joten parin päivän kävelyn ja muutaman hikisen U- ja S-bahn-matkan jälkeen olikin jo aika hypätä taas konkelin selkään.

Uuden pyöräni nimi on Hercules Barcelona, mikä kuulostaa vähän homolta, mutta sehän sopii Berliiniin. Hercules on pilkullinen, siinä on käsijarrut, dynamolamppu ja toistaiseksi tuntematon määrä vaihteita.

Herculeen hankinta eteni näin: Vietin aamun googlaillen kaupungin parhaita käytettyjen pyörien myymälöitä ja suunnitellen, missä järjestyksessä niitä on järkevintä kiertää. Sitten mainitsin pyöränmetsästyksestä kämppikselleni, jonka kanssa kurkottelimme pian avonaisesta keittiön ikkunasta ja yritimme nähdä pyöräkauppaa, jollaisen hän muisti kadullamme nähneensä. Puolen tunnin päästä kävelin liikkeeseen, sain eteeni kolme vaihtoehtoa ja ostin sen kolmannen.

Vaikka kiikarissa olikin käytetty pyörä eikä mikään valtava rahallinen panostus (90 euroa), halusin kuitenkin löytää kulkupelin, joka tuntuu ja näyttää hyvältä.

Pyöräkaupan mukava mies möi Herculeen minulle näillä puheilla:

• rullaa hienosti
• toimivat valot (oli itsekin vähän yllättynyt)
• hieno ja erikoinen väritys (asuintaloni eteen on tosin parkkeerattu toinenkin Hercules samalla värityksellä)
• ja klassikko: muualta et kyllä saa näin hyvää tällä hinnalla.

Sitten hän kertoi pari vitsiä Suomessa pyöräilemisestä (Miten siellä muka voi pyöräillä, eikö siellä ole aina lunta? ja Ei kai Helsingissä varasteta pyöriä, eihän siellä ole edes ihmisiä.) ja kehui vähän (koska olet niin kiva, niin saat lukon kaupan päälle). Minä kävin testiajolla eli vaihdoin vaihteita ja jarrutin pari kertaa.

Kun mies vielä lupasi, että voin kaikissa ongelmissa tulla hänen luoksensa, ja kirjoitti mukaan kuitin, jossa on lupaus takaisinostosta, oli kauppa sillä sinetöity. (Ensimmäisen lupauksen lunastinkin heti seuraavana iltana, kun en osannut vääntää lamppua itse päälle.)

Siten minusta tuli Hercules Barcelonan uusi omistaja.

Muutamassa päivässä olemme ehtineet jo kokea kaikenlaista.

Lauantai-iltana kävin tapaamassa tuttujani Admiralbrückella noin 10 minuutin pyörämatkan päässä kotoani. Lähtiessäni kotiin (muiden jatkaessa klubille) kuvittelin muistavani reitin ilman kartan vilkaisua. Noin 40 minuutin pyöräilyn jälkeen olin takaisin pisteessä, josta kotimatkani aloitin. Kaikkiaan matka kotiovelle kestikin vajaan tunnin, kun onnistuin valitsemaan kiertoreitin vielä uudelleenkin. Ei tosin edes harmittanut, koska puolen yön aikaankin lämpötila oli reilusti yli 20 asteen, terassit täynnä ihmisiä ja autotiet sopivan tyhjiä.

Olen pyöräillyt myös puistoon syömään thairuokaa ja tapaamaan muita uusia berliiniläisiä. Polkiessani Alexanderplatzille jouduin keskelle työmaata, jossa kaikki muut pyöräilijät tuntuivat tietävän, minne ovat menossa. Museosaarella viittilöin vähän väliä kädelläni merkiksi siitä, että aion nyt pysähtyä ja ottaa kuvan.

Olen rohkaistunut ottamaan paikkani ajoväylällä ja löydän yleensä oikean paikan risteyksessä. Hiljalleen olen oppinut myös bongaamaan aidat, tolpat ja sopivat kolot, johon pyörän voi lukita.

Kerran kohtasin ylämäen, väänsin vaihteita väärään suuntaan ja jouduin taluttamaan, mutta sekin oli ihan kivaa, sillä kuten myyjä lupasi:

Hercules Barcelona rullaa hienosti.