Viime aikoina olen aika usein kyseenalaistanut, että oliko tänne muuttaminen sittenkään kovin hyvä ajatus. Onko siinä mitään järkeä, että en tee melkein mitään muuta kuin töitä, ja silti osan asioista joudun hoitamaan vasemmalla kädellä, alisuoriutuen ja vähän huitaisten.
Olen miettinyt, että olisiko minun parempi olla jossain, missä lähden töistä neljältä ja näen pinkkejä talvisia auringonlaskuja. Tai jossain, missä pääsisin viikonloppuisin vaeltamaan ja leffanäytökseen kattoterassille.
Jossain, missä ymmärrän ja tulen ymmärretyksi.
Sitten tulee helmikuinen viikko, jolloin aurinko paistaa ja lämpötila kipuaa +15 asteeseen.
Ihmiset syövät lounasta oopperatalon portailla, ja minäkin vietän pitkät lounastauot ulkona katujen aurinkoisia puolia tallustaen.
Varaan viikonloppureissun Bruggeen, vaikka hotellihuoneiden hinnat kauhistuttavat. Katson kuitenkin, että lauantaina Bruggessa paistaa aurinko, täällä ei, ja päätän, että siitä olen todellakin valmis maksamaan.
Varaan viikonloppureissun Bruggeen, vaikka hotellihuoneiden hinnat kauhistuttavat. Katson kuitenkin, että lauantaina Bruggessa paistaa aurinko, täällä ei, ja päätän, että siitä olen todellakin valmis maksamaan.
Lähetän yhden viestin, jonka olisin halunnut lähettää jo kauan sitten. Aiemmin olin kuitenkin jättänyt lähettämättä, sillä pelkäsin.
Kahtena aamuna joogaan, ja päätän pitää itsestäni parempaa huolta.
Hymyilen avatessani takkia auringonpaisteessa ja mietin, että jos joku nyt kävelisi tässä rinnallani, niin sanoisin, että olen onnellinen.
Aurinko, älä koskaan mene pois.
Post Comment
Lähetä kommentti