Hello from the other side, alkoi yhtenä sunnuntai-iltapäivänä soida tourcoingilaisen (kuvat sieltä) metroaseman kaiuttimista.
I must have called a thousand times, jatkoin äänettömästi huuliani liikutellen, koska kukapa voisi sisäisen Adelensa hiljentää.
To tell you I'm sorry for everything that I've done, kaikui vielä seuraavallakin asemalla ovien avautuessa.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Ranskassa julkisessa tilassa soiva musiikki sai minut a) laulamaan tai ainakin liikuttelemaan huuliani biisin mukana, b) havahtumaan ja c) yllättymään. Sillä vaikka Ranskaan muuttaminen ei ole sisältänyt mitään suuria yllätyksiä, niin näitä pieniä riittää: Työpaikan aamutervehtimiset. Kassien nippusiteellä sulkeminen ruokakauppaan mennessä. Totaalinen välittämättömyys liikennevaloista. Ja sitten tämä upea mahdollisuus musikaalimaisiin yhteislaulu ja -tanssikohtauksiin.
Olen metromatkustajana hyvin satunnainen, ja silti olen useammankin kerran havahtunut hyräillessäni mukana kaiuttimista soivaa biisiä. Erityisesti mieleen on jäänyt korvamatojen top-vitoseen mahtuva Gotyen Someone You Used to Know Lille Europen jylhällä asemalaiturilla.
Ja soitetaan musiikkia muuallakin. Kerran valitessani sopivan kovia kiivejä Carrefour-supermarketin hedelmäosastolla, tunnusti Rihanna, että bum, bum, man down. Minä pamauttelin mukana, samoin vieressä ollut kanssaostelija, eikä ollut yhtään ikävä S-markettien panhuilu-mmmboppia.
Adelen jatkaessa menetystä rakkaudesta harmittelin vähän, etten tajunnut mainita tätä positiivista yllätystä sille paikalliselle nuorelle miehelle, joka juuri vähän aiemmin oli kertonut, ettei oikein pidä Ranskasta. (Hän myös arvioi minut 22-vuotiaaksi ja puhelinnumeron tai Facebookin sijaan kysyi, että olenko Instagramissa.) Toivottavasti hän siellä näkee päivityksen, jossa totesin, ettei voi olla ihan paska paikka, jos metroasemien kuuluttimista soitetaan pophittejä. Samaa mieltä olen edelleen.
Post Comment
Lähetä kommentti