6 x kiitos kohtaamilleni ihmisille

11.6.2017

Tiimini esimiehellä on tapana usein vähän yllättäen kiittää meitä työkavereitansa. By the way, thanks to you for this morning, saattaa kuulua hänen työpisteeltään kesken iltapäivän. Laura, thanks for everything, hän huikkasi lähtiessään tiistaina toimistolta.

Se on mielestäni ihana tapa, ja siksi haluaisin minäkin nyt kiittää viime aikoina kohtaamiani ihmisiä.

1. Kiitos Lillen Apple Storen työntekijöille.

Uskon, että elämäni Ranskassa olisi huomattavasti helpompaa, jos voisin hoitaa kaikki asiani Carte Vitalesta veroilmoitukseen ja koon 35 kenkien etsimiseen Apple Storessa. Ainakin vähintään tekisi mieli mennä sinne tilittämään, jos on vaikeaa, minkä takia ehdotankin kahviloiden tai baarien avaamista liikkeiden yhteyteen.

Apple-miehet eivät syyllistä siitä, etten puhu ranskaa, kyselevät mutta myös kertovat itsestään ja antavat aikaa. Apple-miehet ymmärtävät, koska ovat itsekin expatteja, sillä jos Lilleen rakkauden perässä tulleet naiset päätyvät työkavereikseni, miehet tuntuvat päätyvän Applelle.

2. Kiitos ensimmäisille Lille-kämppiksilleni,

jotka ovat pienen Lille-tuttavapiirini tärkeimpiä ei-työkavereita ja joiden laattalattiaiseen keittiöön olen vieläkin tervetullut istumaan yhdelle niistä korkeista tuoleista ja puhumaan matkustamisesta, ihmissuhteista, töistä, politiikasta tai mistä vaan.

Kiitos myös nykyiselle kämppikselleni, jonka kanssa meille kielimuurista huolimatta on kuitenkin muodostunut hento sisarusmainen suhde. Hän lainaa matkalaukun kerta toisensa jälkeen, varaa lääkäriajan, peittää huoneeni katossa olevan reiän, etteivät yläkerran asuntoa remontoivat miehet vain pääse kurkkimaan huoneeseen (kämppikseni pelko, ei minun), päättää viestinsä suukkosydänemojiin ja tuo kotiin kavereitansa, jotka aina pitää poskipusuttaa.

3. Kiitos yhtä suosikkilounaspaikkaani pyörittävälle pariskunnalle,

joka ei vain valmista herkullista ja vaihtelevaa ruokaa, vaan josta kummatkin jaksavat aina hymyillen toistaa asiat ranskaksi tarvittaessa useastikin, vaikka hyvin tietävätkin, että ranskani taso on aika säälittävä ja itse pystyisivät kyllä hoitamaan asiat sujuvasti englanniksi.

4. Kiitos Orangen myyjälle,

joka "tulkkasi", kun uutta ranskalaista SIM-korttia hankkiessani yritin selittää katuosoitteessani olevan nimi Jean, ei Jeanne, eikä tietokonetta näpytellyt myyjä varmaan kuullut mitään eroa näiden kahden välillä minun lausumanani.

5. Kiitos barcelonalaisen hotellin työntekijöille,

jotka kiltisti soittelivat Pariisiin jääneen matkalaukkuni perään, kun olin saanut tekstarin, että laukku oli lastattu seuraavaan koneeseen, mutta sitten en kuullutkaan moneen tuntiin koneen laskeutumisen jälkeen mitään. Uudelleen työntekijä soitti lentokentälle aamulla, kun matkalaukun sijainnista ei vieläkään ollut mitään tietoa, mutta hellepäivään olisi tehnyt mieli lähteä tuorein vaattein. Ja sitten taas 15 minuutin päästä, kun matkalaukkuni yhtäkkiä löytyikin Barcelonasta, mutta sen toimittamiseen minulle puolen tunnin ajomatkan päähän olisi kulunut vuorokausi.

6. Kiitos kanssani bussia odottaneelle miehelle,

joka kysyi minulta, joko bussi 88 oli jo ohittanut pysäkin ja pakotti minut täten kertomaan ranskaksi asioita, joita en ole ollut aiemmin tajunnut osaavani.

+ Kiitos kesälle, auringolle, 25 asteen lämpötilalle, puistoille, hyville kirjoille, mansikoille ja sunnuntaille.

2 kommenttia on "6 x kiitos kohtaamilleni ihmisille"