Mitä opin itsestäni asuessani Ranskassa

8.7.2017

Luin keväällä idolini Rauli Virtasen Reissukirjan. Sen jokainen luku alkoi jonkun viisaan ihmisen ajatuksella, mikä on aika kliseistä ja muistuttaa minua lukiossa tekemästäni Geisha-esitelmästä ja kaikista niistä vihkosista, joihin keräsin Suuria Ajatuksia teini-ikäni hämmennyksessä.

Wherever you go, becomes a part of you somehow, on yksi Reissukirjaan päässeistä ajatuksista. Virtanen pani sitaatin intialaisen kirjailijan ja kirjallisuuden professorin Anita Desain suuhun, vaikka jotenkin epäilen, ettei hän ole ensimmäinen tai ainoa näin todennut.

Oli miten oli, komppaan täysillä, ainakin jos kyse on vähän pidemmästä oleilusta.

Muutin pari viikkoa sitten Brysseliin, 100 kilometrin ja puolen tunnin junamatkan päähän entisestä kotikaupungistani (jossa edelleen käyn töissä viitenä päivänä viikossa), mutta toiseen maahan kuitenkin. Ajattelin, että näin muutoksen kynnyksellä on hyvä aika summata, miten Ranska on tullut osaksi minua.

Toisin sanoen: mitä opin itsestäni asuessani Ranskassa?

Pystyn sittenkin juomaan punaviiniä
En tiedä, johtuuko se Alkon viinivalikoimasta vai yhdeksännen luokan päättäneestä risteilystä, mutta Suomessa en pysty juomaan punaviiniä. Päätä jomottaa jo pelkästä hajusta ja jopa punaviiniglögi vetää naaman valkoiseksi. Toisin on täällä viinimaassa, jossa olen vaivatta jakanut pullon viiniä illallisella, siemaillut lasin tai pari cocktailkutsuilla ja nauttinut lasillisen lounaalla (tätä tosin tapahtuu vain erikoistilanteissa, ja silloinkin lasillinen on mulle ihan maksimi). Ei päänsärkyä, ei oksettavaa oloa, ei valkoista naamaa - ainoastaan sinertävät huulet, hampaat ja hyvä mieli.

Mäkin saan mokata
Ja sitten tehdä uudestaan paremmin. Ei aina tarvitse pyydellä anteeksi, ei syytellä, ei selitellä, mutta toivottavasti oppia jotain.

Ilman muiden apua en pärjää
Avun pyytäminen on ollut minulle aina aika vaikeaa, mutta uuteen maahan - etenkin sellaiseen, jonka kieltä en puhu - muuttaminen ei jättänyt vaihtoehtoja. Puhelinliittymän aktivointi, lääkäriajan varaaminen, veroasioiden selvittäminen... Kaikissa olen lopulta kääntynyt kollegoideni tai kämppisteni puoleen, kunhan ensin olen saanut todeta "itsenäinen pohjoismaalainen nainen" -metodini riittämättömäksi.

Pelkkä työ ei tee minua onnelliseksi
En minä Ranskaa tämän tajuamiseen tarvinnut, mutta josko se oppiminen olisi vihdoin tapahtunut tällä kertaa. (Tästä tulikin mieleeni, etten ole vieläkään tainnut kirjoittaa kehittämästäni onnellisuuskolmiosta, odottakaapa vaan :D)

Pidän sittenkin jälkiruuista
Ennen en oikein tajunnut jälkiruokia - sitähän mättää sisäänsä jo oikeaa ruokaa niin paljon, ettei heti syömisen jälkeen tee mieli nauttia vielä jotain lisää. Mutta sitten kaikkeen tottuu (syytän tästä tosin lähinnä yhdeksän euron lounasseteleitä) ja nyt lounas ilman jälkkäriä on kuin kesä ilman aurinkoa tai omenakaurapaistos ilman vaniljakastiketta.

Aina ei tarvitse ajatella, mitä muut musta ajattelee

(Vaikka äiti niin opettikin.)

Luulen, että tämä on yksi ranskalaisten naisten mystisen ihanuuden salaisuuksista. Se, ettei peilaa tekemisiään jatkuvasti siihen mitä muut ehkä saattaisivat teoistasi olla mieltä, ei tietenkään tarkoita hyvien käytöstapojen sivuuttamista (katso seuraava kohta), mutta sellaista huolettomuutta ja onnellista omaan ja läheisten hyvään oloon keskittymistä.

Rakastan hyviä käytöstapoja
Hyvillä käytöstavoilla on minuun selvä vaikutus. Aamuun tuo huomattavaa piristystä, kun niin naapuruston lapset kuin talon edessä kadulla työskentelevät remonttimiehetkin toivottavat kuuluvaan ääneen bonjour. Ja kun kaupan kassalta lähtiessä kiitos ja näkemiin kruunataan hyvällä päivän/illan/viikonlopun jatkolla, jää kaikille hyvä mieli. (Minkä brysseliläinen asiakaspalvelu muuten voittaa englannintaidoissaan, niin hymyissä ja toivotuksissa tullaan selvästi jäljessä.)

Sitten toisaalta sellainen "kun kuuluu" -hyvätapaisuus saa pahalle mielelle. Äänenpainolla on niin suuri merkitys.

Jos syön joka päivä kaksi jälkiruokaa enkä harrasta liikuntaa, lihon

Hups.

Tykkään kivennäisvedestä
Jo kolmas ruokaan liittyvä "tykkään sittenkin". Tämäkin on jotenkin aika ranskalaista: mitä sitä turhaan rajoittamaan itseään, elämä on tehty nautittavaksi.

Ja jos jostain, niin siitä haluaisin oppia lisää. Elämästä nauttimisesta.
2 kommenttia on "Mitä opin itsestäni asuessani Ranskassa"
  1. Taas niin paljon juttuja joihin samaistuin!!

    Vaikka mä asunkin Sveitsissä vaan loma-ajat eli suunnilleen puolet vuodesta (vielä toistaiseksi), oli esimerkiksi nyt monen Sveitsissä vietetyn viikon jälkeen kiinnostava palata hetkeksi taas Suomeen, koska huomaan jotenkin omaksuneeni sveitsiläisestä kulttuurista yllättävän monia asioita. Esimerkiksi vaikka aluksi kohteliaisuuskulttuuri ehkä vähän huvitti ja ahdisti, niin nyt huomaan että lähestulkoon loukkaannun, jos ja kun suomalaiset kohtelee mua "tympeästi" :-D Oon niin tottunut siihen, että tervehditään kunnolla, sanotaan kiitos ja mukavaa päivänjatkoa. Eli mäkin oon alkanut tykkäämään hyvistä käytöstavoista. Voi vitsi, voisin sepustaa pitkätkin pätkät tästä, mutta täytyy tehdä se varmaan oman blogin puolella eikä tässä kommenttiboksissa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Tänään taas mietin tuota kohteliaisuusasiaa, kun yksi teinipoika huusi perääni "pardon, madame" meinattuaan ensin ajaa pyörällään päälleni. Tuo madame on varsinkin sellainen, joka ei suomen kieleen oikein taivu, mutta tekee anteeksipyynnöstä heti hurjasti kohteliaamman oloisen.

      Mukavaa Suomi-aikaa! :)

      Poista