Olen tullut aika monessa asiassa isääni. Olemme esimerkiksi molemmat herkkiksiä itkupillejä, joilla on taipumus monileukaisuuteen.
Ja kun mieltä painaa, me menemme yksin luontoon.
Takana oli vähän vaikea, ikävöivä loppuviikko ja sen huipentumana perjantai-iltapäivänä kilahtanut sähköpostiin, joka sai väsyneen pääni tolaltaan. Pari yötä pyörittelin omia ja maailman tuskia niin, että nukuin huonosti, ohimoita särki ja aivot huusivat lepoa. Kun lauantai-iltana kotikortteliini yllättäen laskeutunut hento vaaleanpunainen valo sai sitten paitsi hymyilemään myös jostain syystä herkistymään, määräsin itselleni metsäterapiaa.
Sunnuntaiaamuna ajoin U-bahnilla seitsemän pysäkinväliä, S-bahnilla kymmenen ja sitten kävelin, kiipesin ja rämminkin, kunnes edessäni avautui berliiniläisen metsän vihreä, keltainen ja ruskea väripaletti.
Huipulle kivuttuani otin villapaidan pois, suljin silmäni, käänsin kasvoni aurinkoon ja hengitin syvään.
Jos olisin suunnitellut reissuni paremmin, olisin tässä vaiheessa vielä ehkä pitänyt villapaidan päällä tajutessani, että pusikkoseikkailun sijaan kukkulalle olisivat johtaneet myös leveä päällystetty polku tai vaihtoehtoisesti portaat. (Google kertoo, että helpoin reitti Drachenbergille eli lohikäärmevuorelle, joka ainakin sunnuntaiaamupäivänä oli leijaa lennättävien lapsiperheiden suosiossa, käy Heerstrassen S-bahn-aseman kautta. Maisema on hyvä myös kaupungin suuntaan ja kukkula toimii kuulemma myös auringonlaskun ihailuun, joten jos vähän erilainen Berliini-kohde kiinnostaa, niin mene ihmeessä.)
Huipulta jatkoin alas puiden sekaan, jossa ei ollut mitään ihmeellistä. Mäntyjä ja aina välillä värikkäiden lehtipuiden reunustamia kujia. Paljon maastopyöräilijöitä ja ihmisiä, jotka hymyilivät halloita vaihdettaessa. Pusikkoon loppuvia polkuja ja kyttäyskoppi, johon en melkein uskaltanut kurkistaa, koska olin edellisenä iltana katsonut The Walking Deadia.
Reitilleni osui myös muutamia Havel-joen varren hiekkarantaisia uimapaikkoja, joissa olisin pulahtanut, jos olisi ollut kymmenen astetta lämpimämpää ja joku muu aika kuin lokakuu. Nyt katselin pieniä purjeveneitä ja aavemaisia kesähotelleja satsumoita mutustaen.
En minä siellä muutenkaan mitään sen ihmeellisempää tehnyt tai suuria ajatellut, mutta tulipahan ainakin hengitettyä kunnolla.
Lempeää viikon alkua! Ja jos stressimörkö on hiipinyt päiviisi, niin minä ja isäni suosittelemme: mene metsään.
Kiitos!
VastaaPoista