Image Slider

Lontoossa puhutaan lähinnä kahdesta asiasta

15.7.2018
Helle ja jalkapallo, siinä viime viikkojen kaksi toistuvinta puheenaihetta.

Aren't ya a fan of football, vastaantulija totesi kadulla, kun yhden Englannin matsin aikana kävelin puistoon autioilla kaduilla.

No, mate, vastasin, koska olen ollut Englannissa niin kauan, että mate on tullut sanavarastooni. Käytän sitä tosin oikeastaan vain vastauksena kodittomien kerjäyspyyntöihin tai muiden tuntemattomien kommentteihin kadulla, kuten olen viime päivinä huomannut, kun viikkokausien helle on tehnyt suurkaupungista sosiaalisen.


On nimittäin kuuma.

Niin kuuma, ettei tee mieli pukea rintsikoita. Työpäivän päätteeksi käyn joskus pujottelemessa liivit pois paidan tai topin alta työpaikan vessassa, eikä vapaus voi tuntua paljon konkreettisemmalta!

Paitsi nauttimaan, olen aika hyvä myös puhumaan auringosta, lämmöstä ja kaikenlaisista muistakin sääilmiöistä tylsistymättä. En tosin tiedä, onko tämä mikään erityistaito, sillä säästä puhuminen on aika simppeliä: Siis onpa kuuma, mutta niin ihanaa / Vähänkö tänään on kylmä, en yhtään osannut odottaa. Jos oikein innostaa, niin sitten voi jutella kaikenlaisista asioista, joita sillä säällä on kiva tehdä, kuten maauimalavierailuista, mölkkypeleistä, kanaalin mustasukkaisesta joutsenäidistä ja pesueen isoista poikasista sekä Netflixin katsomisesta, jos joskus vaikka sataisi.

Jalkapallosta en sen sijaan osaa sanoa oikein mitään. Yhdestä pelistä katsoin viimeiset puoli tuntia supertäydessä pubissa ranskalaisten kannattajien keskellä. He lauloivat Allez les Bleus ja ruiskuttivat voiton varmistuttua olutta ilmaan. Ei herättänyt tunteita. Olen myös oppinut, että Belgian joukkueen yhteinen kieli on englanti, punaisen kortin saanutta pelaajaa ei saa korvata samassa pelissä toisella ja että Englannin kannattajalaulussa It's coming home lauletaan siinä yhdessä kohtaa football's coming home.

Ei tullut, mutta kesäkelit jatkuvat, ja sillä on minun onnellisuuteeni hurjasti suurempi merkitys.

Ihanaa kesää!

Kun hurahdin kasveihin

19.6.2018

Aina välillä innostun jostain niin, että tekisi mieli käyttää valtaosa vuorokauden tunneista asian parissa. Joskus koukutun tv-sarjoihin ja katson niitä sitten aamupalalla, töiden jälkeen ja juuri ennen nukkumaanmenoa. Sama kirjojen kanssa. Syksyllä hurahdusasia oli villasukkien kutominen: liityin neulontakerhoon, googlasin lounastauolla uusia malleja ja pyöräilin vähintään kerran viikossa töiden jälkeen 15 kilometrin lenkin, jotta pääsisin ostamaan tai ainakin hypistelemään sukkalankoja eri väreissä, kuvioissa ja materiaaleissa. Kerran se oli dinosaurusorigamien taittelu.

Pidän tästä ominaisuudesta, koska pelottavinta olisi sellainen elämä, jossa en enää hehkuttaisi asioita, vaan suhtautuisin kaikkeen tyynellä viileydellä.

Juuri nyt melkein enemmän kuin mikään muu kiinnostavat

huonekasvit.

Lauantaina seisoin vaaleanpunainen pilkkulehti (hypoestes phyllostachya) kädessäni keskellä puutarhakauppaa. Piti poiketa vain ostamaan pari istutusruukkua, mutta siinä se nyt oli, vasta vähän aikaa sitten omaan ruukkuunsa erotettu pieni vaaleanpunalehtinen kasvi, jonka hinta oli vain kolme puntaa. Jos kävelen ensi viikolla kaksi kertaa töistä kotiin sen sijaan, että ottaisin bussin, säästän sen verran kuin tämä kasvi maksaa, järkeilin itselleni, vaikka ei sen ostaminen rahasta ollut kiinni. Eikä edes siitä, että asuinkumppanini suhtautuu kuviollisiin kasveihin hienoisella varauksella, sillä hänen mielestään ne näyttävät sairailta. Mitä lie yritin taistella hurahtamista vastaan järjellä miettien sitä, että mitä jos vaikka sitten vasta uuteen kotiin, palkinnoksi jostain tai palkkapäivänä.

Kävelin kotiin vaaleanpunainen kasvi kassissa.

Ehkä eniten innostun siitä, kun huonekasvit tekevät uusia lehtiä. Siinä suhteessa palkitseva on kultaköynnös, jonka pistokkaita äitini pari kuukautta sitten toi minulle tuliaisena. Hän oli käärinyt kaksi kymmensenttistä pistokasta kosteaan talouspaperiin, paketoinut muovia talouspaperin ympärille ja teipannut vielä jotenkin kiinni. Sitten laittanut käsimatkatavaroihinsa ja lentänyt Englantiin.

Minä sain ohjeeksi siirtää pistokkaat kotona heti vesilasiin. Juurien muodostumista ei kuulemma tarvinnut vedessä odotella, vaan voisin istuttaa pätkät multaan vaikka heti. Kahdessa kuukaudessa kultaköynnös on puskenut ainakin neljä uutta lehteä, joista jokaista olen ihastellut kuin pientä ihmettä. Tämä kasvi ei nimittäin ole mikä tahansa, vaan se sama, joka ehkä koko elämäni ajan ihan viime vuosiin asti kiemurteli isovanhempieni kurulaisen rivariasunnon seinällä. Siellä mummun tekemien ristipistotöiden ja suuren ryijyn keskellä. Mikä ihana lahja on sellainen, joka kulkee sukupolvelta toiselle, kasvaen ja kukoistaen ja levittäen iloa ympärilleen.

Jos nyt saisit minulta lahjan, olisi se melko varmasti huonekasvi. Miettisin, millainen koti sinulla on, onko lapsia tai eläimiä, mistä voisit tykätä ja valitsisin sitten jonkun helppohoitoisen kasvin, jonka mukaan antaisin hoito-ohjeet.

Samaa ehdotti poikaystäväni, kun pohdiskelin, että onko sittenkään järkevää idättää niin montaa avokadonsiementä. Annetaan niitä kaikille kivoille tyypeille lahjaksi. Avokadojen kasvattaminen on asia, josta haluan kirjoittaa myöhemmin lisää, mutta sen sanon jo nyt, että jos jokin asia on vahvistanut ihmissuhteita, huolestuttanut ja sitten tehnyt ylpeäksi, saattaa mukana olla hippunen magiaa.

Poikaystäväni ja kasvit, siitäkin voisin kertoa vaikka mitä, mutta rakastan sitä, mitä tämä meille tekee. Kaikki alkoi siitä, kun heti ensimmäisenä sunnuntaina nykyisessä asunnossa ehdotin vierailua Columbia Roadin kukkamarkkinoilla. Minä valitsin yhden, hän toisen. En sitten halua, että koko huone täytetään kasveilla, hän ilmoitti. Muutamassa kuukauden päästä sain reissuun kuvia huoneen aurinkoisimmalle paikalle siirretyistä avokadonaluista. Omalla työmatkallaan hän soitti videopuhelun, koska sattui kauppaan, jossa on kukkaruukkuja ja tietää minun etsivän yhtä uutta. Katsoo olan takaa Youtuben kasvivideoita ja tulee mukaan, kyselee ja kommentoi. Tämä on silti minun hullaantumiseni, mutta sellainen, josta voin puhua myös sen kaikkein lähimmän kanssa tietäen, että hän kyllä kuuntelee.

Viime viikolla tutkin toimiston kasveja ja mietin, että voisiko niistä jostain napsaista pistokkaan kotiin juurtumaan, sillä kiitos äitini tuliaisen, juuri nyt pienestä kasvattaminen ja kasvien jakaminen kiinnostaa valmiiksi runsaiden huonekasvien rinnalla. Mikä ihana ajatus, että tärkeät ihmiset, paikat ja hetket kulkisivat mukana ja kypsyisivät kasveina, muuttaisivat muotoaan ja tärkeyttään, mutta olisivat kuitenkin olemassa.
Jos saisin valita, niin seuraavaksi (tämän kasvien hurmaantuneen suihkuttelun ohella tietenkin, koska huonekasvit <3 <3 <3) hullaantuisin uimisesta, koska sunnuntaina hartiani tuntuivat ihanan keveiltä aamuisen uintilenkin jälkeen. Harmi vain, että harvoinpa näitä innostumisasioita järjellä päätetään.

Jään siis seurailemaan sydäntäni. Onneksi se yleensä tietää.

Viikonlopun paras idea

10.6.2018
Lauantai-ilta, kello 19.00

Soitin poikaystävälle, joka oli toimistolla.

- Hei, mä sain idean.
- No?
- Mitä jos lähettäisiin tänään Kentiin? Mulla on ilmainen hotelliyö, huomiseksi on luvattu hyvää ilmaa, eikä tällä liikenteellä matkaan ajomatkaan mene kuin puolitoista tuntia.
- ... I'm in.

Kahdeksalta istuimme autossa suuntana etelärannikon Folkestone.

Sunnuntai-ilta, kello 20.00

Mikä mieletön loma, mietin, kun istun taas kotona työpöydän ääressä, enkä meinaa uskoa, että lähdin täältä vain vuorokausi sitten.


Viimeisen 24 tunnin aikana olen kiivennyt Doverin linnan torniin ja seurannut esitystä Henri II:n kuninkuusvuosista. Nukkunut ikkunat auki hiljaisessa hotellihuoneessa, jossa oli kukkakuvioiset pimennysverhot ja sopivan kova sänky. Herännyt lokkien kirkuntaan. Kävellyt hipsterikahvilaan aamugranolalle ja sieltä takaisin valkoisten jyrkänteiden alla. Kiivennyt ylös pientä puutarhatietä ja pysähdellyt muutaman metrin välein ottamaan kuvia palmuista, kukista ja turkoosista vedestä. Kuullut kuoralaulua ja hoilannut radiohittejä. Syönyt intialaista ja pubihampurilaisen. Istunut yhdessä cantenburylaisessa puistossa kanaalin varrella ja toisessa toisen. Käskenyt kaksi kertaa kääntyä väärästä liittymästä. Jutellut, pussaillut ja pitänyt ihan hitosti kädestä. Tuntenut kuin olisin ihan oikealla lomalla.

Ihana kesä ja ihana vapaus, näistä aion muistaa nauttia vielä monta kertaa uudestaan!

Hei, vieläkin kuuluu hyvää

28.5.2018

Perjantaina katsoin säätiedotusta, joka kertoi, että viikonloppuna sataa. Näytti siltä, että maanantain vapaapäivän pidentämä viikonloppu ei kuluisikaan niin kesäfiiliksissä kuin olin ajatellut. Koska yhteistä vapaata aikaa ei huvittanut käyttää pelkkään arkiseen puuhailuun, teimme varasuunnitelmia ja tutkimme kulttuuririentoja.

Mutta mitä vielä.

Paria raikastavaa sadekuuroa ja yhtä yöllistä ukkosmyrskyä lukuun ottamatta aurinko on helottanut koko pidennetyn viikonlopun. Nyt maanantai-iltana posket ja käsivarret vähän punottavat, päässä on sellainen auringon aiheuttama raskaan tyhjä olo ja tekee mieli sipsejä.

Siis just tällaista mun elämä on, mietin. Aika ihanaa.

Kirjoitin suunnilleen kuukausi sitten siitä, miten mulle kuuluu hyvää. Kelluttelin töiden välisessä autuudessa ja bookkailin reissuja. Tekstin julkaisun jälkeen kävin Suomessa ja Sveitsissä, niillä reissuilla juttelin aamuisin tärkeille tyypeille, joiden kanssa jaoin sängyn tai huoneen. Kävelin Lontoossa tosi paljon ja sairastin flunssan, jonka aikana ehdin katsoa tuotantokauden Made in Chelseaa. Aloitin työt.

Ja olin onnellinen. Olen.

Ehkä se on tää kesä, ehkä se on rakkaus, en tiedä, enkä jaksa miettiä. Onnellisuuskolmiosta tosin juttelin taas kerran pari päivää sitten, siitä aion kirjoittaa pian. Sen tiedän, etteivät kaikki asiat todellakaan ole niin ruusuisesti kuin tästä ehkä ymmärtäisi, mutta niiden tyyni hoitaminen kiinnostaa murehtimista enemmän.

Kiinnostavat myös jääkaapissa vetääntyvä perunasalaatti, mölkkymatsi lähipuistossa, keskiviikkoillan kirjakerhoon luettavan kirjan viimeistely ja uudet roosat kesähousut. Ja ne sipsit.

Suomessa minusta tulee outo

26.4.2018

Jes, pääsi edessäni istuneen liikemiehen suusta, kun kapteeni kuulutti, että määränpäässä on poutaa ja plus yhdeksän. Mua alkoi siinä vaiheessa väsyttää ihan tuhottomasti, kuten aina noin vartti ennen millään pitkän matkan kulkuvälineellä mihinkään saapuessa.

Terveisiä siis Suomesta! Keväthuumassa jätin pakkaamatta mukaan kaulahuivin ja hanskat, mutta muuten menee hyvin. Olen jo leikkinyt siskontyttöni kanssa, päässyt leikki- mutta ei halailutasolle hänen pikkusiskonsa kanssa, todistanut tuliaisena tuomaani äänenmuutoslaitetta testattavan (aikuisten) ärsytysrajoille asti, syönyt Reissumiehen eväsleivän lentoaseman aina kylmällä junalaiturilla ja maistanut kolmea uutuussuklaata (Fazerin kookossuklaapatukka, Halvan salmiakkisuklaalakupallerot - kiitos kaimalle vinkistä, ihanaa kun on läheisiä, jotka jakavat parhaat vinkit - ja Pätkis-suklaalevy, joista kahdelle jälkimmäiselle suositus).

Ensimmäisenä iltana söin iltapalaksi (mikä ihana suomalainen ilmiö) karjalanpiirakan ja katsoin samalla kymppiuutisia.

Sanoisin, että aika perussuomalaista, ellei politiikka olisi pilannut ilmaisua.

Osa perisuomalaisista ominaisuuksistani nousivat pintaan jo Finnairin koneessa, kun onnistuin jotenkin ponkauttamaan yhden bambusukkapuikoistani viereisellä paikalla nukkuvan kiinalaisherran toiselle puolelle, enkä todellakaan kehdannut pyytää häntä herättyään noukkimaan sitä takamuksensa alta. Avatessani vesipulloni sieltä ruiskahti vesisuihku omalle ja samaisen kiinalaisnaapurin naamalle, jolloin tyynen viileästi esitin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sama kun tökkäsin häntä kyynerpäällä kylkeen. Ei muistoakaan vuolaista pahoitteluista tai kohteliaisuuslitanjoista. Melkein myös ojensin ikkunapaikalla istuvaa matkustajaa, joka ohjeiden vastaisesti sulki ikkunasuojan nousun aikana. Säännöt on tehty noudatettaviksi!

Paluulennolla ryömin varmaan sporttitrikoot jalassa (mikä tää juttu on, että ainakin Helsingissä kaikki nuoret naiset on niin urheilullisen näköisiä?!) vieruskaverin jalkojen ali vessaan, kun en kehtaa häiritä.

Suomi - ihana ja rakas, mutta ei täällä olo mulle pelkästään hyvää tee.

Aiempia kirjoituksiani Suomesta ja suomalaisuudesta: