Image Slider

Presidenttiehdokkaita ja pieruääniä

22.4.2017

Jos saisin äänestää Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina ja joku kysyisi, että kenelle yhdestätoista ehdokkaasta aion ääneni antaa, saattaisin tehdä nopean pieruäänen suullani.

Ptr.

Se on ranskalainen tapa sanoa, että ei mitään hajua.

Yksi on liian äärimmäinen, yksi on liian nuori, yhteen ei voi luottaa, yksi edustaa vallitsevaa järjestelmää ja yksi on liian riski, kuvailtiin ranskalaisten mielipiteitä yhdessä julkaisussa.

Työkaverini taas pohdiskeli ehdokasasetelmaa näin:
  • Tykkään yhdestä ehdokkaasta, mutta sillä ei ole mahdollisuuksia toiselle kierrokselle.
  • Neljästä johtoehdokkaasta kahta en todellakaan halua äänestää. 
  • Kolmannella on joitakin hyvia ajatuksia, mutta myös EU-vastaisia mielipiteitä, joten non, merci.
  • Jäljelle jää yksi, josta en kyllä tykkää, enkä edes tiedä, mitä asioita hän oikeastaan ajaa, mutta joka on kai pienin paha.
Ptr.

Ne neljä kärkiehdokasta ovat Emmanuel Macron, Marine Le Pen, François Fillon ja Jean-Luc Mélenchon. Kaikkien kannatus on noin 19-23 prosenttia.


Marraskuussa, kun entinen pääministeri Fillon valittiin puolueensa ehdokkaaksi, oli aika selvää, että Les Républicains -puolueen oikeaa ja konservatiivista laitaa edustavasta miehestä tulee Ranskan seuraava presidentti. Hän lupaa leikata valtion menoja, vähentää radikaalisti julkisen puolen työpaikkoja, korottaa eläkeikää ja lopettaa 35-tuntisen työviikon.

Sitten tapahtui Penelope-gate. Toisin sanoen moraalisia arvoja peräänkuuluttanutta Fillonia syytetään nyt julkisen rahan väärinkäytöksestä, sillä mies on maksanut vaimolleen ja lapsilleen korkeaa parlamenttiavustajan palkkaa työstä, josta ei löydy mitään näyttöä. Ensimmäisten syytösten tultua julkisuuteen Fillon vakuutti luopuvansa ehdokkuudesta, mikäli virallinen tutkinta aloitetaan. Parin viikon kuluttua hän pyörsi päätöksensä, mutta maine ryvettyi ja lähes varma presidenttiys vaihtui altavastaajan rooliin.


Siinä vaiheessa esiin nousi 39-vuotias Emmanuel Macron, joka tällä hetkellä vaikuttaa maan todennäköisimmältä tulevalta presidentiltä. Mies on entinen pankkiiri, jolla ei oikeastaan ole poliittista kokemusta lukuun ottamalla lyhyttä pestiä nykyisen hallituksen talousministerinä. Macron, joka perusti oman keskustaliberaalin puolueensa En Marche! (Eteenpäin! tai Liikkeessä!) vuosi sitten, päihittää kannatuskyselyjen mukaan toiselle kierrokselle päästessään vastaehdokkaista kenet tahansa.

Ranska ei pärjää yksin, uskoo optimistinen Macron, mutta puoluepolitiikan ulkopuolelta tulevan miehen linjaa on vaikea hahmottaa, etenkin sitä, miten hän muuttaisi nykyistä politiikkaa. #EnMêmeTemps (#samaanaikaan) ilkutaan somessa, kun ehdokas tuntuu kannattavan vähän kaikkea. No ainakin hän näyttää miellyttävältä ja kuulostaa kivalta (ääni on oopperalaulajan treenaama), tosin ehkä juuri näistä syistä Macronin kannattajia kutsutaankin vähän pilkkaavasti faneiksi ja En Marche!:a puolueen sijaan start up -liikkeeksi.

Macron on muuten naimisissa itseään 20 vuotta vanhemman entisen ranskanopettajansa kanssa. Pariskunta tapasi Macronin ollessa 15-vuotias, mutta virallisesti he alkoivat seurustella Macronin täytettyä 18. Alle nelikymppinen Macron on nyt isoisäpuoli seitsemälle lapselle, joskaan tällaisilla seikoilla ei Ranskan presidentinvaaleissa onneksi tunnu olevan merkitystä.


Sitten on tietenkin Marine Le Pen, ranskalaisen äärioikeiston tähti, joka syrjäytti vielä huomattavasti äärimmäisemmän isänsä tämän perustaman Front National -puolueen (Kansallinen rintama) johdosta. Maahanmuuttovastainen populisti, joka on luvannut sulkea maan rajat niin laillisilta kuin laittomiltakin maahanmuuttajilta, järjestää Frexit-kansanäänestyksen ja sulkea moskeijat. Le Pen halveksii EU:ta niin paljon, että pyysi hiljattain TV-haastattelussa poistamaan taustaltaan EU-lipun.

Kuten Fillonia, myös Le Peniä syytetään julkisten varojen väärinkäytöksestä, sillä kaikessa EU-vastaisuudessa Euroopan parlamentin palkka kuitenkin on kelvannut.

Melko varmaa on, että Le Pen on toisella kierroksella, vastustajasta ei vaan ole tietoa. Vaikka vaalijulisteista voisikin päätellä toisin, täällä pohjoisessa Le Penin kannatus on maan korkeinta, ensimmäisellä kierroksella hänen odotetaan keräävän jopa 30 prosentin kannatuspotti.


Viimeisen kuukauden aikana kolmen vahvan rinnalle on noussut yllättäjä äärivasemmalta, Jean-Luc Mélenchon, joka vetoaa etenkin moniin nuoriin äänestäjiin. Työpaikkani ulkopuolelta tunnen useita koulutettuja nuoria, jotka kertovat äänestävänsä ehdokkaista vanhinta.

Mélenchon ajaa ympäristöasioita, presidentin vallan leikkaamista ja EU:n rankkaa uudistamista ja asettaisi 100 % tuloveron yli 360 000 euron vuosituloille. Vaalitilaisuuksissa hän on paikalla välillä hologrammina ja erottautuu edukseen vaaliväittelyissä. Kampanjaan kuuluu Fiscal Combat -verkkopeli, jossa ravistetaan rahaa pukumiesten taskuista, ja yli 300 000 tilaajaa kerännyt YouTube-kanava.

Myös Mélenchon tulee perinteisten puolueiden ulkopuolelta, sillä hän edustaa viime vuonna perustamaansa La France insoumise (Nöyrtymätön Ranska) -liikettä.

Mikäli Mélenchon pääsee toiselle kierrokselle ja kohtaa siellä Le Penin, on asetelman kuvattu olevan "Ranskan Hugo Chávez" vastaan "Ranskan Donald Trump" (tai rutto vastaan kolera, etenkin liberaalia taloutta kannattaville asetelma olisi painajaismainen). Monet kannattajat vertaavat Mélenchonia tosin mieluummin Bernie Sandersiin.

Nykyinen presidentti François Hollande ei ole ehdolla, eikä tämän sosialistipuolueen (josta sekä Macron että Mélenchon ovat eronneet) ehdokas Benoît Hammonilla ole asiaa toiselle kierrokselle. Ei sinänsä mikään ylläri, sillä viime vuoden lopulla tyytyväisyys Hollandeen presidenttinä oli noin neljä prosenttia. Vertailun vuoksi: Donald Trumpin kannatusluku on käynyt alimmillaan 35 prosentissa, ja viime kesänä Niinistön suoriutumisen presidenttinä arvioi erittäin tai melko hyväksi 89 % suomalaisista.


Mitä väliä sillä sitten on, kuka Ranskan presidentiksi valitaan?

No, paljon enemmän kuin Suomessa, sillä Ranskassa presidentillä on ihan oikeasti valtaa, ainakin jos takana on suuri puolue. Pian presidentinvaalien perään äänestetään nimittäin parlamenttivaaleissa, joissa valtaan nousevat tyypillisesti presidenttiä tukevat puolueet, minkä jälkeen presidentti sitten valitsee pääministerin omiensa joukosta. Nyt useammankin kärkiehdokkaan ongelmana tosin on se, ettei omaa väkeä ehkä riitä parlamentin enemmistöksi. Ja mikäli presidentti ja parlamentti eivät kykene yhteispeliin, ollaan pattitilanteessa, jossa Ranskaa on vaikea parantaa.

Parlamentin tuella presidentin pallilta voi kuitenkin vaikuttaa paljon myös ihan tavallisten ranskalaisten arkeen. Pidetäänkö edelleen kiinni 35-tuntisesta työviikosta? Leikataanko julkisen puolen työpaikkoja? Millaista opetusta kouluissa annetaan? EU vai rajat kiinni?

Ja: miten käy työpaikkani?

Yleensä hymyilevä työkaverini tuli perjantaiaamuna toimistolle harvinaisen vakavana. Ça va ?, kysyin, ja normaalin bienin sijaan vastaus kuuluikin: No ei kovin hyvää. Mietin niin paljon sunnuntain vaaleja, etten saa öisin oikein unta. En oikeasti tiedä, ketä äänestäisin! Ja tunnen, että mulla on niin suuri vastuu. Voin menettää työpaikkani, kaikki täällä voi menettää työpaikkansa.

Ennen on kuulemma voinut ensimmäisellä kierroksella äänestää tunteella, toisella sitten järjellä. Tällä kertaa ei ehkä voi.

Bon courage, Jo ja muut ranskalaiset äänioikeutetut!

Lisää Ranskan vaaleista voi lukea Suomeksi vaikka Hesarista. Kannattaa katsoa alta myös Last Week Tonightin hauska video.

Minä muutun, niin maailmakin

15.4.2017
Tämän tälläisen pienen minä, minä, minä -blogin pitäminen on välillä aika itsekeskeistä touhua. Sitä miettii, mitä jakaisi ja miten kertoisi elämästään kiinnostavasti, kirjaa muistiin yksityiskohtia ja saostaa yksityiskohdista tarinan.

Kun kerroin ensiapukäynnistäni, en maininnut, että samana iltana Lillessä ammuttiin kolmea ihmistä. Yksi heistä oli 14. Jotain rikollisporukoiden välienselvittelyä kai.

Päivittelen usein kiireistä työtahtia, joka johtuu siitä, että teen oikeastaan kahta työtä yhtäaikaa, vaikka en varmasti ole niihin pätevin tai paras. Mutta sanallakaan en ole viitannut siihen, että teen niin alueella, jossa on Ranskan korkein työttömyysaste, paikoittain 14 prosenttia.

En ole edes jaksanut kirjoittaa Ranskan presidentinvaaleista, vaan raapustellut juttuja, joiden kuvituksena voi käyttää räpsäisyjä vaaleanpunaisena kukkivista kirsikkapuista.

Siitäkin huolimatta, että maailmastahan niitä tarinan aiheita vasta löytyisikin.

Aloitan yhdistämällä nämä kaksi: maailman ja minut. Tämän tehdäkseni klikkasin itseni The Atlanticin Life Timeline -nettisivulle, jossa elämänsä voi asettaa historian aikajanalle.

Minä opin, että tähän astisen elämäni voi laittaa keskeltä puoliksi: aikaan ennen ja jälkeen Wikipedian.

WTC-iskujen tapahtuessa olin 14-vuotias, joten Atlanticin mukaan kuulun sukupolveen, johon iskut ovat vaikuttaneet eniten. Uutisaikajana ei sitä kerro, mutta minä muistan, että sinä päivänä oli Iltarastit keskustassa. Kävin melkein viikottain suunnistamassa ystäväni kanssa, niin silloinkim, ja kotimatkalla jäimme vielä syömään jätskit siihen oudolle nurmialueelle kioskia vastapäätä, jolla kukaan ei koskaan oleillut. Kun pääsin kotiin, isäni istui olohuoneessa TV auki ja totesi, että jotain on tainnut tapahtua.

18-vuotissynttäreideni aikoihin George W. Bush valittiin toiselle presidenttikaudelle. Sinä päivänä, kun täytin 26, sama tapahtui Barack Obamalle.

Kun olen 63, Kiina on maailman suurin talous.

Niin se maailma muuttuu, en vain minä.

Oman (amerikkakeskeisen) aikajanasi voit kurkata täältä.


Ja niille, joita kiinnostaa juuri minä ja mää, niin tässä mä nyt olen. Wieniläisellä kadulla tukka likaisena, kasvoillani outo selfieilme ja taustallani kaikenlaista arkisen sotkuista.

Minä maailmassa. Terkkuja täältä!

23 astetta

10.4.2017

Sunnuntaina oli 23 astetta lämmintä. Toisin sanoen:

K E S Ä

Aamulla laitoin kasvoilleni aurinkorasvaa, mutta oikeaan käsivarteeni tai vasempaan nilkkaani en, koska ei tullut mieleen, kun varmuuden vuoksi heitin päälleni merinovillatakin ja kietouduin kaulahuiviin. Kesävirheiden ykkönen.

Latasin lukulaitteeseeni kesäkirjoja, sellaisia kuin One True Loves, The Vacationers, It Ends with UsTruly Madly Guilty ja Tytöt. (Haha, en kestä näitä nimiä!) Totta puhuen en kyllä muita nykyään juuri luekaan kuin kesäkirjoja - sellaisia, joissa on juoni ja joista tehdään elokuvia. Musiikissa olen sen sijaan syysihmisiä, siitä muistuttaa Spotify päivittäin tarjoamalla kuunneltavaksi soittolistaa nimeltä Autumn Leaves.

Sitten lähdin tekemään kesäjuttuja.


Hésitez-vous ?, kysyi alusvaatekaupan myyjä, kun kuljeskelin liikkeessä binikit kädessäni. Epäröin kyllä, mutta en oikein osannut vastata mitään, joten vaihdoin englantiin. Älä epäile, olen nähnyt nuo bikinit tyttöjen päällä, ja ne näyttävät hyvältä, hän kannusti. En viitsinyt kysyä, että näyttääkö hyvältä, vaikka olisi lihonut kuusi kiloa Ranskaan muuttamisen jälkeen, vaan seurasin naista kassalle.

Luin niitä kesäkirjoja puistoissa, suljin välillä silmät auringossa, söin sipsiä, nauroin, enkä miettinyt työasioita kunnes taivaalla ei enää ollut häivähdystäkään sinisestä tai pinkistä.

Yritin kirjoittaa myös kesälistaa, mutta siitä tulikin ostos-, loma- ja urheilulista:
  • Hanki kunnolliset aurinkolasit. Tästä on kiittäminen minut kadulla pysäyttänyttä miestä, joka (luultavasti) kysyi "Combien les lunettes ?". En tiedä, halusiko hän ostaa aurinkolasini vai myydä minulle uudet, enkä jaksanut keskustella aiheesta, joten tuhahdin, hymyilin, kävelin pois ja lisäsin kohdan kesälistaani.
  • Opi päälläseisonta.
  • Vaella Suomessa ja muualla. Aloitan tämän toivottavasti pääsiäisenä Wienissä, jossa suunnitelmissa on päivävaellus Wachaun alueella.
  • Matkusta junalla ympäri Ranskaa, koska now or never.
  • Ui. Ranskalaiset ovat uintikansaa, joten ehkä täältä löytyy maauimaloita.
Puoli kymmeneltä sunnuntai-iltana olin ihan poikki. Poskipäitä kuumotti ja oikean käden kämmenselkä hohkasi punaisena. Ajatus ei kulkenut edes tämän tekstin loppuun.

Mutta ainakin oli paras syy: C'est l'été !

(Jos tietäisin, miten ranskaksi puhutaan imperfektissä, voisin tosin viitata menneeseen aikaan, sillä tänään lämpötila kipusi tuskin 15 ja tuuli sai kietomaan huivin kahdesti kaulan ympäri.)


Typerys Ranskassa

2.4.2017

Aina välillä tunnen itseni täällä typerykseksi.

Usein tunne liittyy kieleen, monesti kulttuuriin ja vielä useammin näiden kahden yhdistelmään.

Esimerkiksi bisous, se hämmentää edelleenkin. Viimeksi tällä viikolla palatessani sairaslomalta töihin astuin työkaverini varpaille, kun en osannut varautua poskipusujen vaihtamiseen.

Kaupan kassalla osaan jo kertoa, että tässä kaikki, en tarvitse kassia eikä minulla ole bonuskorttia, mutta yllättävämpien kysymysten tai pyyntöjen kanssa olen usein pulassa. Vähän aikaa sitten olin seuraavana ruokakaupan jonossa, kun myyjä otti katsekontaktin, sanoi minulle jotain ja tuikkasi käteeni tukun paperilippuja. Sain suustani muistaakseni hiljaisen pardonin ja kasvoilleni ihan yrittämättäkin hoomoilas-tuijotuksen, mutta myyjä keskittyi jo muuhun. Siinä minä sitten seisoin lippupaketti kädessä ja aivot raksuttaen muodostaakseni jonkinlaisen "mitä minun pitää tehdä" lauseen ranskaksi. Hetken pyörittyäni bongasin viereisen kassan myyjän, joka hänkin sanoi minulle jotain ja ojensi kätensä. Aah, voilà, totesin luovuttaessani liput vihdoin eteenpäin.

Noidannuolen ansiosta olen päässyt viime aikoina tutustumaan ranskalaiseen terveydenhuoltoon, joka sekin on muuten yksi maailman parhaista. Ainakin jos osaa kieltä ja tietää, mitä tehdä. Koska itse en ole varma kummastakaan, käytin yhden aamun soitellessani lähialueen lääkäreille (listan sain lähiapteekistani) aloittaen Bonjour, parlez-vous anglais? Välillä sain luurin suoraan korvaan, vielä useammin jonkinlaisen non, madame, au revoir -litanjan. Yhdessä paikassa olisi pitänyt selvittää numerovalinta ennen kuin olisi päässyt puhumaan ihmiselle.

Lopulta lähdin vähän kauemmaksi jonottamaan lääkärille, jonka tiesin puhuvan englantia. Minut edellisenä iltana ensiapuun kuskannut työkaverini oli onneksi jo "varoittanut", että Ranskassa lääkärit eivät sitten käytä mitään valkoisia takkeja ja odotushuoneet muistuttavat lähinnä mummolan olohuonetta vanhoine huonekaluineen ja ylijäämätauluineen. Ei vastaanottoa tai sihteereitä, vaan mennään istumaan odotushuoneeseen, josta lääkäri sitten käy hakemassa. Järjestyksestä pitävät huolta jonottajat itse.

Näitä ohjeita seuraamalla yleislääkärillä menikin ihan hyvin. Tajusin tervehtiä muita odotushuoneessa jonottavia bonjourilla, vaikka heidän rupatteluunsa jouduinkin toteamaan je ne compre pas, je ne parle pas français. Lääkäri kertoi, että hänellä on ainakin viisi muutakin suomalaista naista potilaina - en edes tiennyt, että Lillessä asuu niin paljon suomalaisia!

Yleislääkäriltä sain lähetteen vielä röntgenkuvaan. Edellisestä päivästä viisastuneena laitoin kämppikseni soittamaan minulle rendez-vous'n puolestani. Typeryyshetkiä koin, kun röntgenlääkäri pyysi minua riisuutumaan ja jätti pieneen odotustilaan. Koska en todellakaan tiennyt, millaisilla vaatetuksella selkäkuva otetaan, vähensin vain päällimmäisen paidan. Lopulta hyvin vähän englantia puhuva lääkäri sitten osoitteli riisuttavia vaatekappaleita yksi kerrallaan: kengät, housut, rintsikat.

Kulttuurityperyyttä koin viime viikon työmatkalla, johon sisältyi myös toimiston virkistäytymispäivät. Illallisella pelasimme erilaisia pelejä, joista yhdessä pöydästämme erään piti hyräillä jotakin kaikille tuttua laulua huulet yhdessä ja muiden sitten arvata. Mmm-mm-mm-mmm, hän aloitti, kun muut jo yhtyivät lauluun. Ihan liian helppo, pöytätoverini totesivat, kun hoilasimme Les Champs-Élysées'tä puolelta toiselle heiluen.

Tai siis muut hoilasivat, koska itsehän en ollut koskaan edes kuullut koko laulua.

Sitten tunnustin typeryyteni pöytäseurueelleni, sain pari ihmettelevää kommenttia ja illalla linkin puhelimeeni. Sillä vaikka Ranska saa tuntumaan oloni typerykseksi, on se myös opettanut, että ei sen niin väliä - kaikki mokaa eikä kukaan jää muistelemaan typeryyttäsi ja ainoa tapa oppia on tunnustaa osaamattomuus.

C'est la vie.

Hyppelisin, jos voisin

28.3.2017

Olin viikon työreissulla Maltalla, ja sillä aikaa tänne on tullut kevät. Eikä mikään sellainen varovainen alkukevät, jolloin ensimmäiset kirsikkapuut vähän punertavat ja neilikat kukkivat aurinkoisilla seinustoilla, vaan ihan kunnon kevät.

Jos olisin kuin puutarhakuningatar äitini, osaisin luetella kukkivien kasvien nimiä, mutta tällaisenaan keskityin lähinnä väreihin: vaaleanpunaista, valkoista ja pinkkiä. Nurmikoilla jotain sinisiäkin siellä voikukkien seassa. Huomaan myös muotoja: kelloja, nuppuja, rypäleitä ja sellaisia peruskukkia, joita lapset piirtävät.

Tänään satuin yhdelle pienelle kadulle, jota reunustivat pienet puut täynnä valkoisia kukkia. Yrittäessäni löytää sopivaa kuvakulmaa kukkivan kujan ikuistamiseen, olin jäädä kadulle kääntyneen pakettiauton alle.

Kukkapoukkoiluni alkoi naurattaa, joten hymyilin autossa oleville ja heilautin kättäni. Ennalta odottamani tööttäyksen tai ilmeettömän välinpitämättömyyden sijaan kuskilta heltisikin hymy.

Kevään piikkiin, ajattelin.

Sillä vaikka ero loppumattomalta tuntuvan talven ja kuin yllättäen kirkastuvan kevään välillä ei täällä olekaan yhtä huomattava kuin Suomessa, vaikuttaa valon lisääntyminen ranskalaisiinkin.


Lähikauppani edessä yleensä yksin päivystävä koditon esimerkiksi on niin kiireinen jutellessaan kavereidensa kanssa, ettei ehdi lainkaan pyytää lanttia tai ruokaa hänet ohittaessani. Kämppikseni taas on tällä viikolla lähtenyt töistä jo neljän jälkeen nauttiakseen lämpimistä keleistä. Ellei työpäivän lyhentäminen ole mahdollista, vietetään ainakin lounastauko aurinkoisilla terasseilla tai vanhan kaupungin aukioilla istuskellen.

Sunnuntaina kuljin ohi lähipuistoni, jonka nurmikentällä loikoili paljon ihmisiä. Petankin peluun suunnitellu alueella oli matsi käynnissä, mutta mölkkyä en tällä kertaa bongannut, vaikka le mölkky onkin ainakin tänne pohjoiseen Ranskaan hienosti levinnyt.

Nilkat vilkkuvat paljaina, kerran vastaan tuli tyttö hameessa ja t-paidassa. Minä uskalsin tänään ulos ensimmäistä kertaa ilman takkia, ja voi sitä vapautta. Hymy on korvissa, tekee mieli hypähdellä, ja askel on kevyt.


Paitsi että en hypähtele.

Ainoan varjon näillä 20 asteen lämpötiloille ja siniselle taivaalle tuo nimittäin lääkärin määräämä vuodelepo ja noidannuoli-diagnoosi. Eilisellä lääkärikäynnillä kysyin toiveikkaana, josko voisin kuitenkin vähän kävellä, jos lupaan ottaa erityisen rauhallisesti ja varovasti.

Lääkäri ei suoranaisesti lytännyt ehdotustani, muistutti vain, että makuuasento on paras. Kyljellään ja jalat koukussa.

Paras siis olla kevät myös ensi viikolla, sillä silloin aion hypähdellä.