Kevään ihanin merkki

Sofiassa oli ihanaa, rentouttavaa ja kiinnostavaa, mutta takatalvisen viikonlopun jälkeen oli mukava myös palata hitusen keväisempään Lontooseen. Lämpötilat pyörivät tällä hetkellä hädin tuskin plussan puolella, mutta kevään varmasta tulosta muistuttaa kuitenkin yksi asia:

hedelmäpuut kukkivat.

Ei nyt äkkiä tule mieleen piristävämpää keinoa seurata kevään etenemistä kuin vaaleanpunaisten kukintojen kasvun tarkkailu, joten kiitos luonto tästä! Olen ottanut tämän itselleni asettamani luontobongaritehtävän sen verran vakavasti, että kamerani kuvarulla on jo parin viikon ajan muistuttanut viisivuotiaan siskontyttöni vaaleanpunaisia piirustuksia. Osoittelen erityisen upeita puita bussin ikkunasta, googlailen Lontoon parhaita kevätloistoja ja pidän ihan validina syynä valita ruokakauppa sen perusteella, että matkalla on lähistön kaunein kirsikkapuu.

Selittelen innostustani sillä, että kantahämäläisessä lapsuudessani vaaleanpunaisia puita ei ollut muualla kuin prinsessaunelmissa ja Halinalleissa. En tosin ymmärrä miksi, sillä googlailuni perusteella koristekirsikkapuut kyllä menestyisivät myös pohjoisessa. Vai kukkivatko ne niin myöhään, että muukin luonto on jo kirinyt kiinni, eivätkä puut siten erotu värikkyydellään?

Vuosi sitten, asuessani Lillessä, kuljin joka aamu työmatkallani yhden erityisen puun ohi. Ensimmäinen kuvani siitä on 28. maaliskuuta, minkä jälkeen toistin saman melkein päivittäin. Joka aamu mietin, että tätä upeammaksi kukinta ei enää voi kasvaa, mutta pinkit kukat vain avautuivat, kerrostuivat ja lisääntyivät. Jossain vaiheessa kukinto oli jo niin painava, että oksat alkoivat roikkua entistä alempana. Ensimmäiset kukat alkoivat tippua levittäen pinkkiä loistoa myös kadulle.

Viimeisen kuvan otin muutamaa päivä ennen pääsiäistä, 12. huhtikuuta.

Muistan vieläkin sen pääsiäisloman jälkeisen aamun, kun tajusin, että satupuu oli poissa ja sen tilalla oli jo vähän ruskistunut liukas kadunpätkä ja tavallinen vihreä puu.

Mutta minulle se oli ollut jotain niin paljon enemmän kuin tavallinen puu. Noihin aikoihin töissä oli vähän rankkaa. Tein kahta vaativaa työtä päällekkäin, ja päivät venyivät usein niin, että vielä maaliskuun lopullakaan en juuri päässyt nauttimaan valoisista illoista. Aurinkoiset aamut, kun kävelin ennen yhdeksää toimistolle, olivat minun aikaani. Kuuntelin podcasteja, käytin aurinkolaseja ja sen puun kohdalla aina hidastin tahtia. Ihan kuin se olisi osannut kertoa, että juuri sitä tarvitsin.

En ikävöi viime keväästä tai Lillestä montaa asiaa, mutta sen puun ja kukinnan voisin kyllä ottaa elämääni tänäkin vuonna.

Lue myös:

• Älä missaa tätä Pariisissa
• Hyppelisin, jos voisin
• Aurinko pelasti viikkoni

Maailman kaunein vesipullo

Vietätkö sinä muovitonta maaliskuuta? Huomasin koko teemakuukauden vasta pari päivää sitten, mutta siitä innostuneena ajattelin esitellä yhden viimeaikaisen hankintani, josta olen kyllä muutenkin niin innoissani, että tekee mieli hehkuttaa kaikille.

Tässä se nyt on:

uusi vesipulloni.

Pullossani parasta on ainakin:

Se on todella kevyt. Tilasin omani Amazonilta, ja kun sain paketin noutopisteessä käsiini, oli pakko heti pihalla vähän raottaa pahvikäärettä ihan vain varmistaakseni, että siellä sisällä todella on jotain.

Pullo on mielestäni maailman kaunein. Pastellit kiinnostivat, ja arvoin pitkään pistaasinvihreän ja karkkipinkin välillä, mutta monet muutkin sävyt ja kuviot ovat ihania. Pelkäsin vähän, että likastuuko ruokakäyttöön soveltuvalla maalilla päällystetty vaalea pullo helposti, mutta vaikka pieniä tahroja tuleekin, lähtevät ne usein pelkällä sormen pyyhkäisyllä tai viimeistään pesussa (tosin ei tiskikoneessa, sillä maalatut pullot pitää pestä käsin, mikä on tilavan suuaukon ansiosta kuitenkin helppoa).

Se saa tuntemaan minut vähän maailmanpelastajaksi. Vaikka Suomessa pullojen kierrätys on tehty helpoksi, ovat muoviset kertakäyttöpullot maailmassa ihan oikea ongelma, joka konkretisoituu valtamerien muovilautoissa ja jätteillä täytetyissä rinteissä. Myös muovipullojen valmistaminen kuluttaa energiaa ja aiheuttaa päästöjä. Oman pulloni kyljessä lukee 0,08, joka tarkoittaa sitä hiilidioksidimäärää (80 grammaa), jonka tavallisen kertakäyttöisen muovipullon valmistaminen aiheuttaa. Lisäksi pulloni valmistanut yritys, 24bottles, kompensoi kestopullojen valmistamisesta aiheutuvan hiilijalanjäljen tukemalla metsien istutusta, mikä on mielestäni hieno teko.

Vaikka kertapanos olikin muovipulloon verrattuna ainakin kaksikymmenkertainen, säästää kestopullon käyttäminen nopeasti rahaa. Olen aikamoinen vesikittaaja ja kannan vesipulloa mukana minne ikinä menenkin, joten jouduin ostamaan uuden kertispullon aina muutaman päivän välein. Käytön kannalta kertakäyttöpullojen suurin ongelma onkin mielestäni se, että ne alkavat haista helposti jo ensimmäisen käytön jälkeen.

Ruostumattomasta teräksestä valmistettu pullo on turvallinen. En usko, että kertakäyttöpullot uhkaavat terveyttäni, kunhan pullon muistaa vaihtaa silloin tällöin. On kuitenkin ihanaa tietää, että teräspullo ei sisällä mitään mahdollisesti haitallista, kuten BPA:ta tai ftalaatteja. Tiiviyssyistä pullon korkissa on toki muovia, mutta sekin on tehty BPA-vapaasta materiaalista, jota käytetään myös vauvojen tuttipulloihin. Olen huomannut, että kauniista pullosta tulee myös mieli juoda usein ja pitää hyvää huolta, joten samaa vettä ei tule siellä kauaa lillutettua ja bakteerit pysyvät poissa.

Sen saa mukaan lentokoneeseen. Tämä oli minulle tärkeä ominaisuus ja jotain mistä en ollut ilman googlaamista ihan varma. Etenkään Euroopassa monen euron lentokenttävesille ei yleensä ole tarvetta, sillä juomakelpoista vettä pitäisi olla saatavilla ilmaiseksi kaikilta eurooppalaisilta lentoasemilta.

Oma vesipulloni on 24bottles-nimisen italiaisen firman valmistama, joita Suomessa näyttää myyvän ainakin TRE Helsingissä. Vastaavia on kuitenkin varmasti muitakin, joten jos kaipaat vähän lisää kauneutta elämääsi ja boostia muovittomuuteen, niin tässä helppo ensiaskel.

Muita vinkkejä muovittomuuteen voi noukkia esimerkiksi näistä osoitteista:

• Helsingin Sanomissa Otso Sillanaukee antaa 13 vinkkiä, miten onnistua muovittomuudessa
• Destination: Happiness -blogissa kerrotaan haasteen taustoista ja mietitään muovittomuuden haasteita
• Kodin Kuvalehden 21 vinkkiä muovittomaan arkeen

Nautiskelijan aamurutiinit

Väitän, että aikaisissa aamuissa on jotain taikaa, joka liittyy ehkä siihen, että kaltaiselleni iltakukkujalle pelkkä ilman herätyskelloa aikaisin herääminen lasketaan päivän ensimmäiseksi onnistumiseksi. Huoletkaan eivät paljoa paina, koska onhan koko päivä vielä edessä ja aikaa tehdä kaikenlaista.

Viikonloppuna sain tästä osani, kun sekä lauantaina että sunnuntaina raottelin silmiäni jo seitsemän maissa, enkä ollenkaan edes toivoen, että olisipa kello vasta tosi vähän, kuten arkiaamuisin usein käy pari minuuttia ennen herätystä. Olin virkeä, eikä tarvinnut tehdä yhtään mitään. Oi autuus.

Siinä sängyssä kuuntelin sitten itseäni ja mietin, mihin nämä yllättävät ekstratunnit käyttäisin. Menisinkö hot joogaan, koska viikon tekstijaksoa lähisalille oli vielä jäljellä? Valmistaisinko aamupalaksi uunipuuroa, jota olen halunnut jo pidempään testata? Aikaiset viikonloppuaamut olisivat olleet myös erinomainen tilaisuus toteuttaa satunnaiset haaveeni olla sellainen vähän parempi ihminen, joka on jo urheillut, meditoinut ja valmistanut vitamiinientäyteisen aamupalan muiden vasta raukeasti venytellessä raajojaan peiton alla. Tiedäthän ne supermenestyjät, Gwynethin, Oprahit ja Barackit, jotka eivät lue sähköposteja tai selaa Instagramia sängyssä vaan siemailevat sitruunavettä, joogaavat ja tarttuvat ensitöikseen hommista hankalimpiin.

Tunnustus: minä en ole sellainen. Hongkongissa asuessani tosin join kuuden päivän ajan aamuisin ison lasillisen sitruunavettä pillillä ja meditaatiolle haluaisin antaa mahdollisuuden.

Mutta viikonloppuna mieli / sielu / mikä lie kertoi, että hei tyyppi, ota ihan vain rennosti.

Ja minä tottelin, sillä vaikka kuinka nautin aktiviisuudesta, siitä että on paljon menoja, spontaaneja maahanmuuttoaiheisia keramiikkatyöpajoja (tästä lisää myöhemmin) ja pitkiä päiviä ulkona, tarvitsen elämääni aikaa hengähtää. Slööbailla, nautiskella ja olla vaan.

Luin sunnuntaiaamuna, miten suomalaisille onnellisuus on läheisten tukea ja luottoa siihen, miten vastoinkäymistenkin sattuessa tietää saavansa apua, kun taas italialaiset tekevät onnelliseksi nautinto ja viihtyvyys. Makoillessani siinä sängyllä mietin, miten olen muutamassa vuodessa, kenties ainakin osittain puoli-italialaisen poikaystäväni ja Ranskassa elettyjen aikojen ansiosta, kehittynyt nautiskelussa. Vaikka löydän itsestäni edelleen myös suorittajaa, uskallan väittää, että sen rinnalle on puhjennut kukkaan nautiskelija, joka nousee pintaan etenkin sellaisina hetkinä, kun on aikaa tehdä jostain arkisesta asiasta vähän erityisempi.

Kas näin:

• Pakollisten aamutoimien jälkeen palasin sänkyyn. Tavan olen oppinut äidiltäni, tosin torkkumisen sijaan tykkään tehdä kaikenlaista, kuten lukea kirjaa, venytellä ja tökkiä poikaystäväni selkää. Tärkeää on, että makuuhuoneessa on tässä vaiheessa raikas ilma, minkä saa aikaan avaamalla ikkunan tai muuttamalla takatalviseen Lontooseen asuntoon, jossa on yksinkertaiset ikkunat.
• Aamupalan (joka jo itsessään on nautinto ja jotain, mitä välillä illalla nukkumaan mennessä jo odotan) jälkeen söin jälkkäriaamupalan, tänä viikonloppuna Nutella-paahtikset, mikä sai aikaan välittömän ylellisen hotelliaamupalafiiliksen.​
• Järjestelin vähän kotia, mitä ei tule missään nimessä sekoittaa siivoamiseen. Järjestely on sitä, kun siirtelee ja kääntelee asioita kuten viherkasveja ja vilttejä ja piilottaa sotkuja kaappeihin. Kepeyden maksimoiseksi laitoin taustalle soimaan musiikkia kaiuttimista, koska ei tarvinnut multitaskata kuten tavallisina aamuina, jolloin kuuntelisin aamu-uutiset nappikuulokkeista askareita samalla hoitaen.
• Katsoin aamuohjelmaa, joka on sellainen ohjelma, jota katsotaan esimerkiksi aamupalaa syödessä ja meikatessa. Ensin meinasin tosin tehdä muutaman aurinkotervehdyksen, levitin joogamatonkin ja selailin sopivaa videota Youtubesta (tässä listassa on hyviä vinkkejä), kunnes kohta huomasinkin istuvani risti-istunnassa joogamatolla katsoen Netflixin hulvatonta leivontamokasarjaa Nailed It:iä. Aamuohjelmana suosin yleensä jotain helppoa ja kevyttä, esimerkiksi Gilmoren tyttöjä, jos en keksi mitään muuta.​

Maanantaiaamuna olikin sitten ihanan tehokas fiilis palata normaalin nopeisiin aamuihin. Sen verran minussa on nimittäin sitä suomalaista suorittajaa, että nautiskelu tuntuu paremmalta, kun on ensin vähän puhissut ja paahtanut.

Lue myös:

• Ranskalainen minussa x 5
• Mitä olen oppinut Gilmoren tytöiltä​
• Puistoperinne Hongkongissa

Jotain mitä odottaa

Vasta pari viikkoa kolme asiaa -tekstin julkaisun jälkeen tajusin kysyä poikaystävältäni mielipiteitä vastauksiini. Miehellä oli lisäyksiä moneenkin kohtaan, mutta etenkin yksi kommentti jäi mieleen. Hänen mielestään puhun nimittäin - huonekasvien, Gilmoren tyttöjen ja kummityttöni lisäksi - jatkuvasti myös jostain muusta:

ideoista ja suunnitelmistani.

Ja ihan totta. Vaikka julistankin hetkessä elämisen ilosanomaa ja uskon, että avain onnelliseen elämään on pienistä asioista nauttiminen, pääsee suustani aika usein Mulla on suunnitelma tai Sain ajatuksen -henkisiä lausahduksia. Toteamuksia sävyttää innostus tai helpotus, sillä kaikki on vielä edessä ja mahdollista, kunhan ajatuksen vain puskee suustaan tuoreena. Aina en ole tehnyt näin, sillä varsinkin nuorempana pohdiskelin ideoitani mielessäni, kunnes haasteet ja mahdolliset ongelmat laimensivat innostuksen. Ääneen lausutut suunnitelmat kohtasivat ehkä vähemmän naurua ja ai oikeesti? -kysymyksiä, mutta samalla hukkasin sen inspiraation, joka ajatuksen alkujaan synnytti.

Suunnitelmani vaihtelevat ihan pienistä jutuista (lauantai-iltana esimerkiksi ilmoitin, että huomenna aion pukeutua joogatrikoisiin) pidemmän aikavälin ajatuksiin, kuten ura- ja kotihaaveisiin. Viime päivinä olen joogahoususunnuntain lisäksi suunnitellut esimerkiksi tällaisia:

Varasin minulle ja poikaystävälleni viikonloppureissun maaliskuun lopulle. Alkuperäinen suunnitelma oli lentää johonkin melko varmasti aurinkoiseen länsieurooppalaiseen kaupunkiin Portugalissa, Espanjassa tai Italiassa, mutta lopulta lomakohteeksi valikoituikin vähän yllättäen Bulgarian pääkaupunki Sofia. Kaupunki on kummallekin ihan vieras, joten kyselemällä bulgarialaisilta kavereilta ja googlaamalla hipster Sofia Bulgaria ja what to eat in Bulgaria olen koonnut puhelimeeni listaa nähtävästä, tehtävästä ja syötävästä. Hauskaa päästä pitkästä aikaa ihan uuteen maahan.

Suunnittelen myös lomaa Marokossa, vähintään pitkää viikonloppua Suomessa ja pääsiäisen mahdollista vaellusreissua.

Yksi suomalaisista suosikkisarjoistani, Aupairit missä milloinkin, jatkuu 29.3. uusilla Miamiin sijoittuvilla jaksoilla, ja näen jo itseni katsomassa niitä jokailtaista kamomillateetäni hörppien. Toinen suunnitelmani on kuitenkin pitää kiinni itselleni asettamasta "yksi jakso illassa" -rajoituksesta.

Keksin ihan loistavan podcast-idean, jonka suunnittelen toteuttavani sitten joskus.

Entä sitten kässäprojektit! Koska kevät vielä ujostelee, otin viikonloppuna viimeisteltäväksi punaisen merinovillapipon, mikä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kohta voi taas laittaa jotain uutta puikoille. Pinterest laulaa.

Aion tässä joku päivä pukea kesäisen mekon alle housut.

Sitten on kaikkia Lontoo-suunnitelmia, joita kehittelen päivittäin. Monet niistä odottavat vähän lämpimämpiä kelejä, mutta tänä viikonloppuna ruksasin listalta Greenwichin observatorion The Sky Tonight -shown, jossa astronomi kertoi ja näytti, mitä Lontoon taivaalla tänä yönä näkyy ja millaisia tähtikuvioita sieltä voi bongailla. Innoistuin siitä niin, että kävellessämme mäeltä alas aloin jo suunnitella uuden tähtibongaus-harrastuksen aloittamista. Sen edellisenä päivänä suunnittelemani piirustusharrastuksen lisäksi, tietenkin.

Paras aika vuodesta on alkanut

Tulin juuri ruokakaupasta kotiin. Koko matkan satoi sellaista jäätävää pientä lunta, joka pistelee erityisen ikävästi kylmään tottumattomalla iholla. Varpaita paleli ja sormet olin vääntänyt nyrkkeihin nahkasormikkaissa. Liukastelin.

Ja mietin että

taitaa olla kevät.

No en miettinyt, mutta se kyllä käväisi mielessä, että tänään on maaliskuun ensimmäinen päivä, mikä omaan neljään tasapitkään vuodenaikaan jakautuneessa aikakäsityksessäni tarkoittaa kevään alkua.

Ja kevät, se on minun lempivuodenaikani.

Kuten jokaisen vuodenajan vaihteeseen, liittyy kevään alkuun tunne siitä, että maailma on mahdollisuuksia täynnä. On energiaa ja intoa tehdä jotain uutta. Itse haluaisin aloittaa harrastuksia, vaikkapa juoksemisen tai piirustusillat. Facebookista löysin myös pihapelejä Lontoon puistoissa pelaavan porukan, jonka tapaamisiin ajattelin lähteä mukaan kelien vähän lämmetessä. Kirkonrotta, tervapata ja polttopallo kuulostavat ihanilta vaihtoehdoilta liikunnan vuoksi liikkumiselle.

Keväällä luontokin tarttuu uuden alun mahdollisuuteen, alkaa puskea uutta ja tekee maailmasta ensin hennonvihreän, sitten värikkään.

Kaikkein parasta keväässä on lisääntynyt valo. En enää muista, milloin olisin viimeksi herännyt pimeässä, mutta illan valoisat tunnit otan avosylin vastaan. Keväällä ei sitä paitsi ole koskaan liian lämmintä, vaan silloin vielä valitsee kadun aurinkoisen puolen ja tarttuu jokaiseen mahdollisuuteen juoda kahvi tai olut ulkona. Minä aion ottaa kaverin tai kirjan kainaloon ja vierailla kaikilla niillä naapuruston katto- ja muilla terasseilla, joita olen ohikulkiessani jo bongaillut.

Liitän kevääseen mielessäni myös ihanaa riehakkuutta. Vuodenajasta tulevat mieleen nuoruus ja opiskeluajat. Vappu, salmiakki ja Hakaniemen ranta.

Mutta maaliskuun alusta huolimatta pitää täälläkin siis odottaa vielä hetki. Lontoossa on satanut lunta nyt kaksi päivää ja sama jatkuu huomenna. Ihan jokavuotinen ilmiö tämä idän paholainen ei ole, joten siitä on puhuttu aikalailla jokaisen kohtaamani ihmisen kanssa: kämppisten, kahvilan työntekijän, ruokalähetin, kadulla vastaan liukastelleen naisen... Viikonlopun vesisateiden pitäisi viedä lumi ja loska mennessään, ensi viikolla lämpötilat nousevat toivottavasti lisää. Sitä odotellessa aion lukea paljon kirjoja, katsoa Suomen Selviytyjiä ja viimeistään viikonloppuna tutustua lähimpään hot jooga -saliin.

Kivoja asioita nekin, mutta kyllä kevät on silti paras.

Lisää sääavautumista:

• Jos kerran aurinko ei tule minun luokseni
• 23 astetta
• Aurinko pelasti viikkoni
• Väri, joka loi toivoa