Vietin viime viikolla niin hauskan parituntisen, että pitäähän siitä kertoa.
Olin nimittäin kukansidontaillassa
paikallisessa kivassa kukkakaupassa. Työkaverini ehdotti kurssia, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa. Ihmettelin lähinnä, että mitä opeteltavaa tulppaanikimpun sitomisessa on ja että hommassa on paljon kyse visuaalisesta silmästä ja oikeista valinnoista.
No, ei sitten ollut ihan niin.
Tämä oli lähtökohta. Noin 10 naista, yksi opettaja (kukkakaupan ihana omistaja, joka vaihtoi aikuisiällä arvostetun toimistotyön intohimoonsa kukkiin ja epävarmaan yrittäjyyteen) ja monta ämpärillistä tulppaaneja ja vihreitä, esimerkiksi kuvien ruskeavartisia pistaasinoksia.
Illan vetäjä näytti, millainen kimppu on tavoitteena ja opetti tiivistetysti kimpunteon perusteet. Kuten sen, että kimppu sidotaan aina ikään kuin spiraaliksi. Jos tekniikka kiinnostaa, niin oppia voi ottaa vaikka
Strömsöstä (tietty).
Sitten alettiin hommiin.
Aseteltiin, purettiin ja aseteltiin taas niin monta kertaa, että tulppaanit jo vähän lämpenivät ja alkoivat aueta.
Opettaja kiersi auttamassa ja antoi vinkkejä, ja seuraavaan vaiheeseen siirryttiin vasta, kun lupa oli saatu. Yhteen kimppuun tuli 20 tulppaania ja kolmenlaisia vihreitä, mikä oli niin paljon, että lyhytsormisilta meinasi loppua tila kesken.
Joku meinasi vähän turhautua, toiset taas olivat näppäriä alusta lähtien, mutta vajaassa kahdessa tunnissa kaikki saivat kimput valmiiksi ja kotiin vietäviksi.
Tässä on mun kimppuni, joka on jo melkein viikon tuottanut mulle ihmeen iloa yksiöni pöydällä. Vaikka täytyy myöntää, että olen itse enemmän luonnollisten ja vähemmän aseteltujen kimppujen ystävä, olen jotenkin äidillisen ylpeä hempeästä tulppaanikimpustani, josta olen lähetellyt kuvia kaikille tutuille, jotka ovat sattuneet kanssani whatsappaamaan tai facebookaamaan.
Suosittelen kaikille tällaista uuden opettelua, epäonnistumista ja uudelleenyrittämistä. On tosi virkistävää, että saa ihan luvan kanssa olla huono ja kikattaa päälle. Kukansidontailtoja voi kysellä kukkakaupoista. Moni varmaan suostuu järkkäämään, vaikkei erityisesti mainostaisikaan. Ei-helsinkiläisenä olen kaihoisasti lukenut myös
Papershopin työpajoista.
Keväälle ilmoittauduin kansalaisopiston espadrillos-kurssille, jossa jokainen tekee omat kengät. Kuinka siistiä!
