Suomessa minusta tulee outo

Jes, pääsi edessäni istuneen liikemiehen suusta, kun kapteeni kuulutti, että määränpäässä on poutaa ja plus yhdeksän. Mua alkoi siinä vaiheessa väsyttää ihan tuhottomasti, kuten aina noin vartti ennen millään pitkän matkan kulkuvälineellä mihinkään saapuessa.

Terveisiä siis Suomesta! Keväthuumassa jätin pakkaamatta mukaan kaulahuivin ja hanskat, mutta muuten menee hyvin. Olen jo leikkinyt siskontyttöni kanssa, päässyt leikki- mutta ei halailutasolle hänen pikkusiskonsa kanssa, todistanut tuliaisena tuomaani äänenmuutoslaitetta testattavan (aikuisten) ärsytysrajoille asti, syönyt Reissumiehen eväsleivän lentoaseman aina kylmällä junalaiturilla ja maistanut kolmea uutuussuklaata (Fazerin kookossuklaapatukka, Halvan salmiakkisuklaalakupallerot - kiitos kaimalle vinkistä, ihanaa kun on läheisiä, jotka jakavat parhaat vinkit - ja Pätkis-suklaalevy, joista kahdelle jälkimmäiselle suositus).

Ensimmäisenä iltana söin iltapalaksi (mikä ihana suomalainen ilmiö) karjalanpiirakan ja katsoin samalla kymppiuutisia.

Sanoisin, että aika perussuomalaista, ellei politiikka olisi pilannut ilmaisua.

Osa perisuomalaisista ominaisuuksistani nousivat pintaan jo Finnairin koneessa, kun onnistuin jotenkin ponkauttamaan yhden bambusukkapuikoistani viereisellä paikalla nukkuvan kiinalaisherran toiselle puolelle, enkä todellakaan kehdannut pyytää häntä herättyään noukkimaan sitä takamuksensa alta. Avatessani vesipulloni sieltä ruiskahti vesisuihku omalle ja samaisen kiinalaisnaapurin naamalle, jolloin tyynen viileästi esitin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sama kun tökkäsin häntä kyynerpäällä kylkeen. Ei muistoakaan vuolaista pahoitteluista tai kohteliaisuuslitanjoista. Melkein myös ojensin ikkunapaikalla istuvaa matkustajaa, joka ohjeiden vastaisesti sulki ikkunasuojan nousun aikana. Säännöt on tehty noudatettaviksi!

Paluulennolla ryömin varmaan sporttitrikoot jalassa (mikä tää juttu on, että ainakin Helsingissä kaikki nuoret naiset on niin urheilullisen näköisiä?!) vieruskaverin jalkojen ali vessaan, kun en kehtaa häiritä.

Suomi - ihana ja rakas, mutta ei täällä olo mulle pelkästään hyvää tee.

Aiempia kirjoituksiani Suomesta ja suomalaisuudesta:

• Ajatuksia Suomesta parin viinilasillisen jälkeen
• Kummityttöni, Hectorin ja Antti Tuiskun elämänviisauksia
• Oodini Helsingille

Mulle kuuluu hyvää

Lontoossa on nyt pari päivää nautittu ihanasta helteessä, olen pukeutunut sandaaleihin ja t-paitoihin, kantanut takkia turhaan mukana. Eilen join pienen oluen sillä terassilla, johon talvella aina suunnittelimme menevämme sitten, kun on lämmin, ja luin kirjaa kahvilan ulkopuolella vaihdettuani varjoon, sillä auringossa tuli liian kuuma.

Mutta ei helle ole pääsyy sille, miksi mulle on viime päivinä kuulunut hyvää.

Muutettuani Lontooseen olen hakenut töitä, mikä on ollut usein aika kauheaa. Olen säännöllisesti kyseenalaistanut kaiken osaamiseni, kielitaitoni ja ylipäätään sen, että voinko enää koskaan nauttia työnteosta. Kuvitellut huijanneeni kaikki aiemmat työpaikkani ja onnistumiseni, toisaalta taas kipuillut heittäväni kaivoon hyvän koulutuksen ja kokemuksen. En ole epäillyt sitä, oliko muutto Lontooseen oikea päätös, mutta mitä kuuluu -kysymykseen on tehnyt mieli vastata korkeintaan ok.

Mutta nyt on kelkan suunta vaihtunut, sillä olen siis vihdoin löytänyt töitä. Sellaisia tähän tilanteeseen sopivia hommia, joista on hyvä fiilis ja joiden alkamista odotan ihan innolla.

Koska työt alkavat vasta toukokuun puolivälissä, lelluttelen parhaillaan sellaisessa superrennossa lomafiiliksessä, jollaista en ole hetkeen kokenut. Tämä on varmaan huolettominta aikaa aikuisen elämässä, mietimme yksi päivä porukalla. Edellistä työtä ei tarvitse enää pätkän vertaa stressata (toisin kuin vaikka lomilla, jolloin työhommat käyvät väistämättäkin silloin tällöin mielessä), eikä alkavan homman eteen voi tehdä vielä hurjasti. Haaveilen välillä freelancerin arjesta (tai vakkarityöpaikasta), mutta nyt mietin, että vaihtaisinko sittenkään tätä huolettomuutta mihinkään.

Näissä fiiliksissä minä olen rentoillut menemään Lontoon puistoissa ja terasseilla niin, että vasen käsivarsi vähän punottaa. Olen poikennut näyttelyihin ja shoppaillut tuliaisia ensi viikon Suomi-lomalle. Laittanut ystäville viestejä, kun on pitkästä aikaa ollut jotain kivaa kerrottavaa. Ja ehtiskö muuten nähdä pian. Viikonloppuna aion poiketa lähipuiston maauimalaan, tutustua Lontooseen entisen kodittoman vetämällä kävelykierroksella ja naureskella stand up -illassa. Istua terasseilla ja juoda olutta.

Ihan mitä huvittaa, koska (muka)loma, vapaus ja kesä. Jee.

Haussa hauskoja ystäviä (ja hauska elämä)

Osallistuin vähän aikaa sitten tapaamiseen, jonka tarkoituksena oli tutustua uusiin ihmisiin ja solmia ystävyydenpoikasia muiden Lontooseen hiljattain muuttaneiden tai muuten vain kavereita kaipaavien kanssa. Tai niin ainakin luulin, kunnes joku kysäisi, että mitä pariskunta tekee sinkkutapahtumassa. En mene vannomaan, oliko väärinymmärrys minun vai kommentoijan, mutta operaatio ystäviä Lontoosta on aikamoisen vaiheessa vielä tuonkin illanvieton jälkeen. (Kiinnostuneet kandidaatit voivat ilmoittautua kommenttiboksiin.)

Kotimatkalla juttelimme siitä, mitä mahdollisilta uusilta kavereilta haluamme. Pitäisi olla jotain, mikä yhdistää, mutta kaikesta ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä. Olisi ihanaa, jos olo niiden seurassa olisi rento ja vaivaton, tuntuisi hyvältä jakaa kaikenlaista. Taustalla, iällä tai sellaisilla ei ole väliä, vaikka helpommin sitä kai tutustuu suunnilleen samassa tilanteessa oleviin.

Ja sitten haluaisin, että niiden kanssa olisi hauskaa.

En ole koskaan ajatellut olevani kovin hauska. Olen itse asiassa aikamoinen pohdiskelija, välillä vakavakin, ja vaikka hymyilenkin paljon, niin nauran kuitenkin harvoin. Teini-ikäisenä yksi poika lopetti tapailumme, koska meillä ei ollut hänen mielestään yhdessä tarpeeksi hauskaa. Sitten se pussasi otsalle, koska siitä kuulemma tietää, että välit ovat viilenemässä (haha). Villejä räkätyskohtauksia saan niin harvoin, että monet niistä ovat jättäneet pysyvät muistijäljet: Se kerta mökillä, kun äiti totesi jotain lautapeliä pelatessamme, että tämä ei taida sittenkään olla taitopeli, kun alkoi pärjätä. Se, kun uimahallissa partiokaverin kanssa kikatutti niin, että meinasimme hukkua aaltoaltaan syvään päähän. Se, kun Saksassa avasin sateenvarjon vahingossa auton sisällä. Ne aika monta kertaa, kun siskon- ja veljentyttöni ovat tehneet jotain höpsöä.

Viime vuosina olen kuitenkin tajunnut, että ajatus vakavuudestani on ihan typerä väärinymmärrys, eikä ollenkaan totta. Oikeasti olen nimittäin ihan hauska (monesti esimerkiksi hymähtelen ihan vain omille ajatuksilleni) ja rakastan nauramista. Eiköhän me kaikki. (Ja jos joku teinipoika on sulle joskus kertonut toisin, niin paskat siitä, teinipojat on usein vähän tyhmiä.)

Ylipäätäänkin arvostan entistä enemmän sitä, että elämä on hauskaa. Ei aina tietenkään voi olla, mutta kyllä jokaiseen päivään pitäisi mahtua jotain, mikä tekee iloiseksi. Että tulee sellainen olo, että onpa kivaa olla ja elää.

Sellainen olo tulee esimerkiksi, kun olen nähnyt ystäviäni. Niiden tapaamisten jälkeen kerron kotona, että olipa hauskaa ja saatan lähettää viestin: Kiitos, oli ihana nähdä. Olet upea ja hauska ja rakas. Niitä viestejä haluaisin lähettää myös uusille ystäville täällä Lontoossa.

Lähellä asuvien (hauskojen) ystävien väliaikaisessa puutteessa (ja sen ihan tavallisen, hauskan elämän lisäksi) nauratan itseäni myös näin:

• Kokeilen uusia asioita, joissa olen vähän huono, kuten osallistun museoiden piirustusiltoihin ja savityöpajoihin ja yritän taipua liian haastaviin jooga-asentoihin
• Katselen kuvia ja videoita siskon- ja veljentytöistäni. Uudestaan ja uudestaan.
• Käyn Lontoon stand up -illoissa, joista suosittelen ainakin Angel Comedy Clubia ja Top Secret Comedy Clubia
• Striimaan Netflixin komediapätkiä, joista tähänastinen suosikkini on Gad Elmalehin American Dream
• (Sala)kuuntelen julkisissa tiloissa tuntemattomien, etenkin lasten, keskusteluja
• Luen Mua lemmitkö vielä, Kustaa? -blogia, joka on ehkä Suomen hauskin
• Muistelen kuulemiani vitsejä, sellaisia kuin Present, Past and Future walked into a bar. It was tense.

Mitä hauskaa sulle on tapahtunut tänään?