Uusia asioita ja suhdetavoitteita

10.11.2016
Viimeisen viikon aikana on tapahtunut ihan hurjasti, ja moni asia on ihan muutamassa päivässä muuttunut. Uutta elämässäni ovat mm.

  • iän kymmenluku
  • asuinmaa ja asuinkaupunki
  • koti ja kämppikset
  • työpaikka.
En ole oikein vielä ehtinyt pysähtyä ja käsitellä kaikkea tätä mielessäni, mutta haluaisin kyllä kertoa ja näyttää vaikka mitä. En kuitenkaan vielä tänään, sillä minulla ei vielä ole kuvia. Huomenna on vapaapäivä, jota odotan paitsi siksi, että saan nukkua aamulla niin pitkään kuin haluan myös siksi, että näen kotini ja kotikaupunginosani vihdoin päivänvalossa muutenkin kuin aamulla matkalla töihin.

Tänään tekee sen sijaan mieli jakaa yksi linkki, jonka säästin jo pari kuukautta sitten. Muistan miettineeni, että tähän palaan sitten joskus, jos uskoni rakkauteen meinaa horjua tai tarvitsen muuten vain jotain kaunista ja piristävää. Nyt on kyse jälkimmäisestä.


Barack ja Michelle, tulee ikävä!

Kuva ja paljon lisää Time.comin artikkelista A Love Story.
Post Comment
Lähetä kommentti