Sittenkin siksi, että olisin voinut
a) lähteä johonkin lämpimään, kuten jossain vaiheessa vähän ajattelin
b) viettää ainakin osan jouluaatosta lentokentällä.
Sen sijaan saavuin myöhään aatonaattoiltana Suomeen ja aattona sopivasti joulurauhan julistusta katsomaan ja riisipuuroa syömään vanhemmilleni.
Sen sijaan saavuin myöhään aatonaattoiltana Suomeen ja aattona sopivasti joulurauhan julistusta katsomaan ja riisipuuroa syömään vanhemmilleni.
Mutta kuten b-kohta paljastaa, niin aina se ei näyttänyt ihan niin varmalta.
Jos Suomi nimittäin hyvästeli viimeksi tutustuttamalla polveni jäiseen maahan, niin ei meinannut Ranskakaan päästää helpolla lähtemään.
Puoli neljän aikaan perjantai-iltapäivänä suljin tietokoneeni, kasasin paperit yhteen kasaan ja kiersin poskipusuttelemassa tai muuten hyvästelemässä kaikki viisi työkaveriani, jotka aatonaattona olivat töissä.
Tykkään olla asemilla hyvissä ajoin, joten aikatauluani ei hetkauttanut se, että toimistomme ja juna-aseman välissä sijaitsevan kauppakeskuksen sisäänkäynnillä pyydettiin normaalin metallinpaljastimen heilautuksen sijaan avaamaan suuri matkalaukkuni.
Asemalla juna jo odottelikin, löysin paikan laukulleni ja vielä itsellenikin. Bonjour vierustoverille, sillä eihän toisen viereen noin vain istahdeta mitään sanomatta.
Sitten odottelimme.
15:54. Aikataulun mukainen lähtöaika tuli, ja junassa kuulutettiin jotain ranskaksi. Ymmärsin, että odottelemme ja että syy liittyy jotenkin poliisiin.
Odottelimme lisää.
Sitten tuli toinen kuulutus. Taas sanottiin poliisi. Kysyin ikkunapaikalla istuvaa tyttöä kääntämään viestin pääkohdat. Hän kertoi, että odottelemme jonkun poliisioperaation takia.
Kolmas kuulutus oli erilainen. Poliisin lisäksi mainittiin evakuointi. Tässä vaiheessa junan olisi pitänyt lähteä jo puoli tuntia aiemmin.
Olin ymmärtänyt kuulutuksen oikein, sillä ihmiset alkoivat pukea takkejaan ja pakata tavaroitaan. Juna ja laiturialue tyhjenivät nopeasti. Rullaportaiden yläpäässä odotti joukko maastopukuisia sotilaita, jotka aseet tanassa lähtivät kohti tyhjentynyttä junaa.
Sitten odotettiin taas. Lipunmyyntiin ja infopisteelle oli hurja jono, mutta Google kertoi, että seuraava juna Charles de Gaullen lentoasemalle lähtisi kello 17:07, tosin toiselta asemalta. Päätin odotella hetken, mutta 10 vaille viisi otin suunnaksi onneksi ihan vieressä sijaitsevan Lille Flandersin.
Tarkistin laiturilla seisovilta konduktööreiltä, että voin hypätä junaan, vaikka lippuni olikin toiseen.
Junan aikataulun mukainen saapumisaika lentoasemalle: 18:05. Lentoni laukunjättö sulkeutuisi 18:15.
Kuudelta keräsin matkatavarani ja menin oven eteen odottamaan kuin mikäkin suomalainen. 18:05. 18:10.
En katsonut kelloa, kun saavuimme asemalle, sillä keskityin kulkemaan laukkuni kanssa mahdollisimman nopeasti. Tiesin, että olisimme oikeassa terminaalissa, mutta matkan pituutta en muistanut.
Olen ollut viikon puoliflunssassa ja keuhkoihini sattui, kun pikakävelin ja välillä hölkkäsin hihnan vierellä.
Sitten taas yksi matkalaukkujen tarkastus (kirjoitan näistä turvallisuustoimista pian erikseen). Tällä kertaa onneksi pelkän olalla roikkuvan kangaskassin avaaminen riitti.
Lähtöselvitystilaan johtavalla ovella kiilasin jonkun, koska tiesin, että oli kiire.
Siellä se sitten näkyi: sinivalkoinen Finnairin logo ruudulla. Ja suljettu lähtöselvitys.
Jos olisin ollut paikalla viisitoista sekuntia myöhemmin, niin tästä olisi alkanut ihan toisenlainen seikkailu. Onnekseni ilmassa oli jotain joulutaikaa, sillä joukko virkailijoita oli juuri kävelemässä pois, kun kiirehdin paikalle.
Ensin sain tyytyä pahoitteluihin ja sääliviin katseisiin, mutta sitten yksi heistä lähti hakemaan paikalle vielä yhtä virkailijaa. En vieläkään tiennyt, mitä tässä tapahtuu, mutta niin vaan minut viitottiin tiskille, jota tämä jo viritteli lähtöselvityskuntoon. Laittoi koneeseen papereita, avasi laukkuhihnan luukun ja kirjasi sekä minut että laukkuni sisään.
Hän kertoi, että lento on myöhässä ja siksi hän pystyi ottamaan koneeseen vielä minunkin matkatavarani.
Olin niin helpottunut. Matkalla ehdin jo googlettaa, että illalla ei lähtisi enää yhtään lentoa Helsinkiin, edes vaihdoilla en olisi perillä juuri ennen joulurauhan julistusta.
Tätä kirjoittaessani olen Finnairin lentokoneessa. Ympärillä kuuluu pitkästä aikaa Suomea, ja kahvin, teen ja veden lisäksi tarjolla on mustikkamehua. Harmaantunut stuertti toivotti koneeseen astuessa tervetulleeksi kotimatkalle.
Kiitos ihana virkailija, joulupukki, suojelusenkeli tai kuka lie! Merci beaucoup !
Hyvää ja rauhallista joulua! Ja iloistakin, kuten ranskalaiset toivottavat. Joyeux Noël !
Jos Suomi nimittäin hyvästeli viimeksi tutustuttamalla polveni jäiseen maahan, niin ei meinannut Ranskakaan päästää helpolla lähtemään.
Puoli neljän aikaan perjantai-iltapäivänä suljin tietokoneeni, kasasin paperit yhteen kasaan ja kiersin poskipusuttelemassa tai muuten hyvästelemässä kaikki viisi työkaveriani, jotka aatonaattona olivat töissä.
Tykkään olla asemilla hyvissä ajoin, joten aikatauluani ei hetkauttanut se, että toimistomme ja juna-aseman välissä sijaitsevan kauppakeskuksen sisäänkäynnillä pyydettiin normaalin metallinpaljastimen heilautuksen sijaan avaamaan suuri matkalaukkuni.
Asemalla juna jo odottelikin, löysin paikan laukulleni ja vielä itsellenikin. Bonjour vierustoverille, sillä eihän toisen viereen noin vain istahdeta mitään sanomatta.
Sitten odottelimme.
15:54. Aikataulun mukainen lähtöaika tuli, ja junassa kuulutettiin jotain ranskaksi. Ymmärsin, että odottelemme ja että syy liittyy jotenkin poliisiin.
Odottelimme lisää.
Sitten tuli toinen kuulutus. Taas sanottiin poliisi. Kysyin ikkunapaikalla istuvaa tyttöä kääntämään viestin pääkohdat. Hän kertoi, että odottelemme jonkun poliisioperaation takia.
Kolmas kuulutus oli erilainen. Poliisin lisäksi mainittiin evakuointi. Tässä vaiheessa junan olisi pitänyt lähteä jo puoli tuntia aiemmin.
Olin ymmärtänyt kuulutuksen oikein, sillä ihmiset alkoivat pukea takkejaan ja pakata tavaroitaan. Juna ja laiturialue tyhjenivät nopeasti. Rullaportaiden yläpäässä odotti joukko maastopukuisia sotilaita, jotka aseet tanassa lähtivät kohti tyhjentynyttä junaa.
Sitten odotettiin taas. Lipunmyyntiin ja infopisteelle oli hurja jono, mutta Google kertoi, että seuraava juna Charles de Gaullen lentoasemalle lähtisi kello 17:07, tosin toiselta asemalta. Päätin odotella hetken, mutta 10 vaille viisi otin suunnaksi onneksi ihan vieressä sijaitsevan Lille Flandersin.
Tarkistin laiturilla seisovilta konduktööreiltä, että voin hypätä junaan, vaikka lippuni olikin toiseen.
Junan aikataulun mukainen saapumisaika lentoasemalle: 18:05. Lentoni laukunjättö sulkeutuisi 18:15.
Kuudelta keräsin matkatavarani ja menin oven eteen odottamaan kuin mikäkin suomalainen. 18:05. 18:10.
En katsonut kelloa, kun saavuimme asemalle, sillä keskityin kulkemaan laukkuni kanssa mahdollisimman nopeasti. Tiesin, että olisimme oikeassa terminaalissa, mutta matkan pituutta en muistanut.
Olen ollut viikon puoliflunssassa ja keuhkoihini sattui, kun pikakävelin ja välillä hölkkäsin hihnan vierellä.
Sitten taas yksi matkalaukkujen tarkastus (kirjoitan näistä turvallisuustoimista pian erikseen). Tällä kertaa onneksi pelkän olalla roikkuvan kangaskassin avaaminen riitti.
Lähtöselvitystilaan johtavalla ovella kiilasin jonkun, koska tiesin, että oli kiire.
Siellä se sitten näkyi: sinivalkoinen Finnairin logo ruudulla. Ja suljettu lähtöselvitys.
Jos olisin ollut paikalla viisitoista sekuntia myöhemmin, niin tästä olisi alkanut ihan toisenlainen seikkailu. Onnekseni ilmassa oli jotain joulutaikaa, sillä joukko virkailijoita oli juuri kävelemässä pois, kun kiirehdin paikalle.
Ensin sain tyytyä pahoitteluihin ja sääliviin katseisiin, mutta sitten yksi heistä lähti hakemaan paikalle vielä yhtä virkailijaa. En vieläkään tiennyt, mitä tässä tapahtuu, mutta niin vaan minut viitottiin tiskille, jota tämä jo viritteli lähtöselvityskuntoon. Laittoi koneeseen papereita, avasi laukkuhihnan luukun ja kirjasi sekä minut että laukkuni sisään.
Hän kertoi, että lento on myöhässä ja siksi hän pystyi ottamaan koneeseen vielä minunkin matkatavarani.
Olin niin helpottunut. Matkalla ehdin jo googlettaa, että illalla ei lähtisi enää yhtään lentoa Helsinkiin, edes vaihdoilla en olisi perillä juuri ennen joulurauhan julistusta.
Tätä kirjoittaessani olen Finnairin lentokoneessa. Ympärillä kuuluu pitkästä aikaa Suomea, ja kahvin, teen ja veden lisäksi tarjolla on mustikkamehua. Harmaantunut stuertti toivotti koneeseen astuessa tervetulleeksi kotimatkalle.
Kiitos ihana virkailija, joulupukki, suojelusenkeli tai kuka lie! Merci beaucoup !
Hyvää ja rauhallista joulua! Ja iloistakin, kuten ranskalaiset toivottavat. Joyeux Noël !
Hui, mahtoi kyllä pukata tuskanhikeä pintaan tuon ehtimistaistelun kanssa. Mutta ihanaa, että tarinalla oli onnellinen loppu ja pääsit koneeseen :)
VastaaPoistaLoppu hyvin, kaikki hyvin :)
Poista