Sac eli laukku on yksi ensimmäisiä sanoja, jotka opin ranskaksi. Muistan vieläkin sen ylpeyden, kun ymmärsin silloisen poikaystäväni äidin 'unohdin käsilaukkuni' -huudahduksen, kun olimme lähdössä illalliselle hänen vieraillessaan Hongkongissa.
Nyt Ranskassa asuessani kuulen tuon sanan jatkuvasti.
Bonjour mademoiselle, votre sac, s'il vous plaît. (Välissä saattaa olla jotain muita sanoja, mutta ne tulevat niin nopeasti ja toisiinsa kietoutuneina, etten ole vielä onnistunut selvittämään niitä.)
Pyynnön kuulee kauppakeskusten ja suurten kauppojen sisäänkäynneillä, museoihin tai näyttelyihin mennessä, juna-asemilla ja siellä täällä muuallakin. Kiinnitin asiaan kyllä heti huomiota, mutta luulin sen olleen pidempiaikaisempikin maan tapa.
Muutama päivä sitten jouluostoksilta palannut kämppikseni otti asian puheeksi, ja kävi ilmi, että jatkuvat tarkastukset ovatkin aika uusi ilmiö. Post Paris attack.
Ulkoministeriön matkustustiedote kehottaa noudattamaan erityistä varovaisuutta matkustaessa Ranskaan. UM:n varoitus noudattelee varmastikin Ranskan omaa turvallisuusvalmiutta, joka alueesta riippuen on korkein mahdollinen, alerte attentat, tai tehostettu, renforcement de la vigilence. Syynä terrorismiuhka.
Sen lisäksi voimassa on poikkeustila, l'état d'urgence.
Sekä tehostetun turvallisuusvalmiuden että poikkeustilan oli määrä päättyä tammikuun lopulla, mutta muutama viikko sitten Ranskan uusi pääministeri Bernard Cazeneuve ehdotti niiden jatkamista puolella vuodella, presidentti Hollande komppasi.
Se oli ennen Berliinin joulutori-iskua, jonka jälkeen toimet kiristyivät.
Aatonaattona kävin lounasaikaan ostamassa viimeiset jouluherkut vanhan keskustan putiikeista. Aseistettuja sotilaita ja poliiseja kulki yhtäkkiä kaikkialla, huomattavasti enemmän kuin aiemmin.
Joulutorin sisäänkäynnillä laukut kyllä tarkastettiin aiemminkin. Berliinissä en törmännyt samaan kertaakaan.
Miten muuten poikkeustila ja tehostettu valmius sitten näkyvät elämässäni?
Prepaid-liittymän hankkimisen se ainakin teki vähän hankalammaksi, sillä Ranskassa kaikki puhelinliittymät, prepaiditkin, tulee voida liittää osoitteeseen ja henkilöllisyystodistukseen. Ei ole siis niin yksinkertaista vain marssia lehtikioskiin ja lähteä mukanaan toimiva puhelinliittymä. Sen sijaan on käytävä liikkeessä näyttämässä virallinen henkilöllisyystodistus tai rekisteröitävä ranskalainen pankkikortti liittymään. Itse ostin prepaidini SFR:n liikkeestä, jossa otettiin kopio passistani ja kirjattiin ylös osoitteeni. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan jouduin rekisteröimään SIM-kortin vielä netissä sekä aktivoimaan puhelimessa (tässä vaiheessa tarvitsin jo ranskanpuhujan apua).
Olen myös tottunut siihen, että junissa kaikki suuret matkatavarat ihan oikeasti pitää merkitä. Ainakin Brysselin ja Lillen välisissä junissa kiertää satunnaisesti myös matkalaukuntarkastajia, jotka selvittävät jokaisen laukun omistajan. Lipuntarkastajia en ole Ranskassa tavannut.
Dramaattisin vaikutus poikkeustilalla, terrorismiuhalla ja ties millä meinasi olla aatonaattona, kun olin vähällä missata lentoni Suomeen. Siitä lisää täällä.
Itse en tunne oloani sen enempää uhatuksi Lillessä kuin vaikkapa Helsingissäkään. Enemmän täälläkin pelottavat yksittäiset narkkarit tai humalaiset, ihan kuin Forssan Bar 54:ssakin. Mutta ehkä ei ole vain osunut vielä niin lähelle, että kynnys olisi ylittynyt. Siihen asti avaan mukisematta laukkuni ja jonotan turvatarkastuksiin, jos niiden avulla pystytään estämään yksikään isku tai väkivaltainen teko.
Post Comment
Lähetä kommentti