Presidenttiehdokkaita ja pieruääniä

22.4.2017

Jos saisin äänestää Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina ja joku kysyisi, että kenelle yhdestätoista ehdokkaasta aion ääneni antaa, saattaisin tehdä nopean pieruäänen suullani.

Ptr.

Se on ranskalainen tapa sanoa, että ei mitään hajua.

Yksi on liian äärimmäinen, yksi on liian nuori, yhteen ei voi luottaa, yksi edustaa vallitsevaa järjestelmää ja yksi on liian riski, kuvailtiin ranskalaisten mielipiteitä yhdessä julkaisussa.

Työkaverini taas pohdiskeli ehdokasasetelmaa näin:
  • Tykkään yhdestä ehdokkaasta, mutta sillä ei ole mahdollisuuksia toiselle kierrokselle.
  • Neljästä johtoehdokkaasta kahta en todellakaan halua äänestää. 
  • Kolmannella on joitakin hyvia ajatuksia, mutta myös EU-vastaisia mielipiteitä, joten non, merci.
  • Jäljelle jää yksi, josta en kyllä tykkää, enkä edes tiedä, mitä asioita hän oikeastaan ajaa, mutta joka on kai pienin paha.
Ptr.

Ne neljä kärkiehdokasta ovat Emmanuel Macron, Marine Le Pen, François Fillon ja Jean-Luc Mélenchon. Kaikkien kannatus on noin 19-23 prosenttia.


Marraskuussa, kun entinen pääministeri Fillon valittiin puolueensa ehdokkaaksi, oli aika selvää, että Les Républicains -puolueen oikeaa ja konservatiivista laitaa edustavasta miehestä tulee Ranskan seuraava presidentti. Hän lupaa leikata valtion menoja, vähentää radikaalisti julkisen puolen työpaikkoja, korottaa eläkeikää ja lopettaa 35-tuntisen työviikon.

Sitten tapahtui Penelope-gate. Toisin sanoen moraalisia arvoja peräänkuuluttanutta Fillonia syytetään nyt julkisen rahan väärinkäytöksestä, sillä mies on maksanut vaimolleen ja lapsilleen korkeaa parlamenttiavustajan palkkaa työstä, josta ei löydy mitään näyttöä. Ensimmäisten syytösten tultua julkisuuteen Fillon vakuutti luopuvansa ehdokkuudesta, mikäli virallinen tutkinta aloitetaan. Parin viikon kuluttua hän pyörsi päätöksensä, mutta maine ryvettyi ja lähes varma presidenttiys vaihtui altavastaajan rooliin.


Siinä vaiheessa esiin nousi 39-vuotias Emmanuel Macron, joka tällä hetkellä vaikuttaa maan todennäköisimmältä tulevalta presidentiltä. Mies on entinen pankkiiri, jolla ei oikeastaan ole poliittista kokemusta lukuun ottamalla lyhyttä pestiä nykyisen hallituksen talousministerinä. Macron, joka perusti oman keskustaliberaalin puolueensa En Marche! (Eteenpäin! tai Liikkeessä!) vuosi sitten, päihittää kannatuskyselyjen mukaan toiselle kierrokselle päästessään vastaehdokkaista kenet tahansa.

Ranska ei pärjää yksin, uskoo optimistinen Macron, mutta puoluepolitiikan ulkopuolelta tulevan miehen linjaa on vaikea hahmottaa, etenkin sitä, miten hän muuttaisi nykyistä politiikkaa. #EnMêmeTemps (#samaanaikaan) ilkutaan somessa, kun ehdokas tuntuu kannattavan vähän kaikkea. No ainakin hän näyttää miellyttävältä ja kuulostaa kivalta (ääni on oopperalaulajan treenaama), tosin ehkä juuri näistä syistä Macronin kannattajia kutsutaankin vähän pilkkaavasti faneiksi ja En Marche!:a puolueen sijaan start up -liikkeeksi.

Macron on muuten naimisissa itseään 20 vuotta vanhemman entisen ranskanopettajansa kanssa. Pariskunta tapasi Macronin ollessa 15-vuotias, mutta virallisesti he alkoivat seurustella Macronin täytettyä 18. Alle nelikymppinen Macron on nyt isoisäpuoli seitsemälle lapselle, joskaan tällaisilla seikoilla ei Ranskan presidentinvaaleissa onneksi tunnu olevan merkitystä.


Sitten on tietenkin Marine Le Pen, ranskalaisen äärioikeiston tähti, joka syrjäytti vielä huomattavasti äärimmäisemmän isänsä tämän perustaman Front National -puolueen (Kansallinen rintama) johdosta. Maahanmuuttovastainen populisti, joka on luvannut sulkea maan rajat niin laillisilta kuin laittomiltakin maahanmuuttajilta, järjestää Frexit-kansanäänestyksen ja sulkea moskeijat. Le Pen halveksii EU:ta niin paljon, että pyysi hiljattain TV-haastattelussa poistamaan taustaltaan EU-lipun.

Kuten Fillonia, myös Le Peniä syytetään julkisten varojen väärinkäytöksestä, sillä kaikessa EU-vastaisuudessa Euroopan parlamentin palkka kuitenkin on kelvannut.

Melko varmaa on, että Le Pen on toisella kierroksella, vastustajasta ei vaan ole tietoa. Vaikka vaalijulisteista voisikin päätellä toisin, täällä pohjoisessa Le Penin kannatus on maan korkeinta, ensimmäisellä kierroksella hänen odotetaan keräävän jopa 30 prosentin kannatuspotti.


Viimeisen kuukauden aikana kolmen vahvan rinnalle on noussut yllättäjä äärivasemmalta, Jean-Luc Mélenchon, joka vetoaa etenkin moniin nuoriin äänestäjiin. Työpaikkani ulkopuolelta tunnen useita koulutettuja nuoria, jotka kertovat äänestävänsä ehdokkaista vanhinta.

Mélenchon ajaa ympäristöasioita, presidentin vallan leikkaamista ja EU:n rankkaa uudistamista ja asettaisi 100 % tuloveron yli 360 000 euron vuosituloille. Vaalitilaisuuksissa hän on paikalla välillä hologrammina ja erottautuu edukseen vaaliväittelyissä. Kampanjaan kuuluu Fiscal Combat -verkkopeli, jossa ravistetaan rahaa pukumiesten taskuista, ja yli 300 000 tilaajaa kerännyt YouTube-kanava.

Myös Mélenchon tulee perinteisten puolueiden ulkopuolelta, sillä hän edustaa viime vuonna perustamaansa La France insoumise (Nöyrtymätön Ranska) -liikettä.

Mikäli Mélenchon pääsee toiselle kierrokselle ja kohtaa siellä Le Penin, on asetelman kuvattu olevan "Ranskan Hugo Chávez" vastaan "Ranskan Donald Trump" (tai rutto vastaan kolera, etenkin liberaalia taloutta kannattaville asetelma olisi painajaismainen). Monet kannattajat vertaavat Mélenchonia tosin mieluummin Bernie Sandersiin.

Nykyinen presidentti François Hollande ei ole ehdolla, eikä tämän sosialistipuolueen (josta sekä Macron että Mélenchon ovat eronneet) ehdokas Benoît Hammonilla ole asiaa toiselle kierrokselle. Ei sinänsä mikään ylläri, sillä viime vuoden lopulla tyytyväisyys Hollandeen presidenttinä oli noin neljä prosenttia. Vertailun vuoksi: Donald Trumpin kannatusluku on käynyt alimmillaan 35 prosentissa, ja viime kesänä Niinistön suoriutumisen presidenttinä arvioi erittäin tai melko hyväksi 89 % suomalaisista.


Mitä väliä sillä sitten on, kuka Ranskan presidentiksi valitaan?

No, paljon enemmän kuin Suomessa, sillä Ranskassa presidentillä on ihan oikeasti valtaa, ainakin jos takana on suuri puolue. Pian presidentinvaalien perään äänestetään nimittäin parlamenttivaaleissa, joissa valtaan nousevat tyypillisesti presidenttiä tukevat puolueet, minkä jälkeen presidentti sitten valitsee pääministerin omiensa joukosta. Nyt useammankin kärkiehdokkaan ongelmana tosin on se, ettei omaa väkeä ehkä riitä parlamentin enemmistöksi. Ja mikäli presidentti ja parlamentti eivät kykene yhteispeliin, ollaan pattitilanteessa, jossa Ranskaa on vaikea parantaa.

Parlamentin tuella presidentin pallilta voi kuitenkin vaikuttaa paljon myös ihan tavallisten ranskalaisten arkeen. Pidetäänkö edelleen kiinni 35-tuntisesta työviikosta? Leikataanko julkisen puolen työpaikkoja? Millaista opetusta kouluissa annetaan? EU vai rajat kiinni?

Ja: miten käy työpaikkani?

Yleensä hymyilevä työkaverini tuli perjantaiaamuna toimistolle harvinaisen vakavana. Ça va ?, kysyin, ja normaalin bienin sijaan vastaus kuuluikin: No ei kovin hyvää. Mietin niin paljon sunnuntain vaaleja, etten saa öisin oikein unta. En oikeasti tiedä, ketä äänestäisin! Ja tunnen, että mulla on niin suuri vastuu. Voin menettää työpaikkani, kaikki täällä voi menettää työpaikkansa.

Ennen on kuulemma voinut ensimmäisellä kierroksella äänestää tunteella, toisella sitten järjellä. Tällä kertaa ei ehkä voi.

Bon courage, Jo ja muut ranskalaiset äänioikeutetut!

Lisää Ranskan vaaleista voi lukea Suomeksi vaikka Hesarista. Kannattaa katsoa alta myös Last Week Tonightin hauska video.

Post Comment
Lähetä kommentti