Miksi sun oikein pitää mennä sinne Ranskaan? Milloin sä taas palaat takaisin Suomeen? Mikset voisi tehdä niitä töitä Suomessa?, kyseli nelivuotias siskontyttöni, kun kokosin tavaroitani keskiviikkona, viikon Suomi-loman viimeisenä aamuna, hänen huoneensa lattialla pehmolelujen, piirustusten ja muiden Tärkeiden Tavaroiden keskellä.
Hyviä kysymyksiä.
Samaa mietin minäkin esimerkiksi vappupäivän iltana, kun istuin Suomenlinnassa katse kohti Helsinkiä. Aurinko laski Tuomiokirkon, Uspenskin katedraalin ja sinipleksisen maailmanpyörän taakse. Taivas kellertyi, mutta oli vielä valoisaa. Kello oli 20:45.
Jossain oli bileet, siellä soi Hector.
Juodaan viinaa,
Tullaan viisaammiksi näin.
Juodaan viinaa,
On todellisuus piinaa hetkittäin.
Selvinpäin.
Nauratti.
Katajanokalla seisoi Tallinnan-laiva, joka vei minut ensimmäistä kertaa asumaan ulkomaille. Siitä on melkein yhdeksän vuotta, ja olen todella onnellinen siitä, että lähdin.
Ja kuitenkin vähän haikea. Katajanokan takana näkyivät Lintsin vuoristorata ja jotain korkeita laitteita, joihin en ehkä uskaltaisi tai ainakaan kovasti haluaisi. Kallion kirkko, Suvilahti, kaikki mun vanhoja hoodeja.
Mussutin taatelilakritseja ja puhuin siitä, miten kaunis Helsinki on ja miksi se ei kuitenkaan tunnu oikealta. (Pitkä talvi, kylmä kesä, kotikeskeisyys ja tuttuus. Koita ite tanssii loskan keskellä, Tuiskukin tietää.)
Ja samalla Suomi on kuitenkin niin ihana. (Välillä haaveilen salaa, että tapaisin ulkomailla jonkun suomalaisen miehen, jonka kanssa voisin sitten jossain vaiheessa muuttaa Helsinkiin.)
Toisen kerran mietin aihetta, kun kampaajani pohti ääneen, että eikö ole aika ärsyttävää aina selvittää kaikenlaisia asioita uudessa maassa. No joo, onhan se, mutta sitten tuntuu tosi hyvältä, kun niistä asioista selviää, totesin, vaikka takaraivossa kolkutti ranskalainen veroilmoitus, jonka koukeroiden selvittäminen ei juuri nyt kovasti kiinnostaisi, tai englantia puhuva hammaslääkäri, joka pitäisi kaivaa jostain.
Miksi sun pitää oikein mennä sinne Ranskaan, mietin vielä lentokentälläkin, kun turvatarkastuksessa taskusta löytyi yllätyksenä pieni turkoosi My Little Pony.
Sen omistaja onneksi lupasi tulla joskus käymään, tosin ensin pitää kuulemma odottaa, että isänsä tilaama raaputettava maailmankartta saapuu perille maailman toiselta puolelta.
Post Comment
Lähetä kommentti