Tässä on ollut vähän kaikenlaista. Paljon ihan paskaa, mutta vähän myös parasta.
Melkein kaksi viikkoa sitten tietokoneeni varastettiin brysseliläisessä puistossa. (Tutuille tiedoksi, että olen kunnossa. Kaikille muillekin tiedoksi, että kun juoksette ohikulkijan perään viemään tämän "pudottamaa" henkilökorttia/mitä tahansa, ottakaa kaikki tavaranne mukaan.)
Heti tapahtuneen jälkeen kirjoitin muistiin tuntojani:
Eniten harmittaa että minua huijattiin, kun tein jotain hyvää ja oikein - en halua lakata auttamasta muita. Harmittaa myös tavaroiden menettäminen, sillä ne ovat kaikki huolella valittuja ja tärkeitä: juuri Suomesta ostettu kasvoöljy, jota ei saa Ranskasta, Kånkenin reppu, Lumenen kulmakarvageeli ja peitevoide, vuosia käyttämäni poskipuna, veljeltäni lahjaksi saatu Marimekon kosmetiikkaboksi ja kahdet itse tekemäni villasukat - yhdet vanhat ja toiset melkein valmiit.
Ja sitten kaikki on kuitenkin niin hyvin.
Repun vieminen ja huijatuksi tuleminen kirveli siinä hetkessä tosi paljon. Poliisi, joka otti vastaan ilmoitukseni, teki kaikkensa saadakseen minut paremmalle mielelle: kertoi vitsejä, toi lasillisen vettä, kirjoitti paperilapulle henkilökohtaisen puhelinnumeronsa. Vasta sunnuntai-iltana tajusin, että viimeinen kohta ei olekaan ihan normikäytäntö, kun puhelimeeni kilahti hienovaraisen treffikutsun sisältänyt 'toivottavasti voit jo paremmin' -tekstari, minkä ansiosta tätä tarinaa on nyt paljon mukavampi kertoa.
Töissäkin on ollut kaikenlaista. Nettisivuillamme myllää häirikkö, joka roskapostittaa sidosryhmiämme, emmekä pysty sitä ennakolta varmasti estämään. Tällaisia asoita ei yhtään jaksaisi, kun muutakin hommaa olisi ihan riittämiin.
Sitten yhtenä päivänä otin kahden tunnin lounastauon ja osallistuin työpaikan munanvierityskilpailuun. Vaikka vesiväreillä maalaamani muna ei pyörinytkään top-vitoseen tai sijoittunut edes koristekategoriassa, oli hetken silti vähän parasta.
Maanantai-iltana kotimatkalla nuori mies juoksi perääni kertomaan, että olen hänen mielestään viehättävä. Minä kerroin, että Suomi on tunnettu kylmästä säästä ja joulupukista. Kun hän ehdotti, että pitäiskö mennä kahville, vastasin, että ei varmaan. Well, okay, it was nice to talk with you, bonne soirée, au revoir, kuuluivat vielä hyvästelyt, koska kyllä me kaksi muualta tulluttakin ranskalaiset kohteliaisuuslitanjat osataan.
Keskiviikkona oli viimeinen päivä jättää ensikertalaisen paperinen veroilmoitus Ranskassa. Hyvissä ajoin tiistaiaamuna poikkesin hallintotaloon, valmiiksi jo peloissani sekä ranskalaisen byrokratian parjatusta monimutkaisuudesta että siitä, ettei kukaan varmaankaan puhu englantia. Ensimmäinen ei puhunutkaan, mutta ymmärsimme kyllä toisiamme. Toinen ja kolmas väittivät, ettei minun tarvitse maksaa veroja Ranskassa ennen kuin olen asunut täällä vuoden. Kolmas haki paikalle neljännen, joka vihdoin antoi luvan ilmoittaa tuloni täällä. Vaikka asian selvittäminen vaatikin vähän vääntöä, jäi käynnistä kuitenkin hyvä mieli. Ihmiset hymyilivät, eivät valittaneet englannin puhumisesta ja antoivat huomionsa, kunnes asiani selvisi.
Töihin kävellessä aurinko paistoi ja jo ennen aamuyhdeksää oli 20 astetta lämmintä.
Keskiviikkoiltana irtisanoin vuokrasopimukseni. Torstaina päätin, että tilaan uuden tietokoneen englantilaisella näppäimistöllä, enkä maksa yli satasta enempää siitä, että kesäkuun alussa Helsingissä työmatkalla käyvät työkaverit saisivat tuotua minulle äällisen ja ööllisen läppärin. Joskus päätösten pohtiminen on hurjan rankkaa, niiden tekemisen jälkeinen tunne on autuas.
Perjantaina sain uuden työsopimukseni, joka ei ole kovin pitkä mutta sisältää kolme kuukautta Berliiniä. Parasta.
Mitä sulle kuuluu?
Post Comment
Lähetä kommentti