Kolme asiaa, jotka ovat niin Berliiniä

22.9.2016
Pari vuotta sitten puhuttiin, että Helsinki on uusi Berliini. Sillä tarkoitettiin kai kaikenlaisia kaupunginosatapahtumia, käyttämättömien tilojen hyödyntämistä, elävää kaupunkikulttuuria, kahviloita, fillareita ja hipstereitä.

Näihin kaikkiin törmää Berliinissä jatkuvasti.

Tässä parin viikon sisään olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota pariin muuhunkin asiaan, jotka ovat niin Berliiniä.


Muistatteko K-ryhmän plussapallomainokset muutaman vuoden takaa? Aina kun näen pingispöydän (tai kuulen jonkun puhuvan table tenniksen sijaan ping pongista), en voi välttyä kuulemasta päässäni plop plop plop.

Nämä pari viikkoa Berliinissä ovatkin olleet yhtä plop plop plopia, sillä pingispöytiä on täällä kaikenlaisissa tiloissa ja väleissä, joihin sellaisen nyt saa tungettua. Puistoissa, kirkkojen pihoilla, autoilta suljetuilla kadunpätkillä, baareissa, leikkipuistoissa - you name it, they put pingispöytä in it.

Lähes käsistä lähteneestä pingispöytätilanteesta käsityksen antaa yllä oleva kuvakaappaus Ping Pong Mapista, joka nimensä mukaisesti osoittaa, mihin pallojen kanssa kannattaa suunnata. Kartan mukaan reilun sadan metrin etäisyydellä asunnostamme löytyy ainakin seitsemän pelipaikkaa. Koko Helsinkiin julkisia pingispaikkoja on merkitty kahdeksan.

Pingiksen peluu on tehty niin käteväksi ja houkuttelevaksi, että melkein jo huhuilin kämppiksistäni peliseuraa. Ehkä ihan hyvä, etten kuitenkaan vielä tehnyt sitä, sillä muistan kyllä, miten Hongkongissa aloitetut pingistreenit päättyivät suunnilleen joka toinen kerta ärsytykseen, turhautumiseen ja itkuun postitalon väliterassin ankealla leikkipaikalla. Parin kuukauden yrityksen jälkeen mailat ja pallot piilotettiin huoneen pimeimpään nurkkaan odottamaan sitä, että lapsena opetettu toteamus "ei pelissä tarvii itkeä" viimein menisi perille.


Jos luulit, että valokuva-automaatit ovat japanilaisten erikoisjuttu, niin luulit väärin, sillä ilmeisesti nämä ovat jotenkin myös kovin berliiniläinen ilmiö. Tosin hipsterikaupungissa ei tietenkään tehdä kuvissa mitään söpöjä käsimerkkejä, vaan näytetään mustavalkoisissa kuvissa (neljän sarja, kaksi euroa) vakavilta, viileiltä ja kauniilta.

Valokuva-automaatteja ei ole ripoteltu ihan yhtä tiheään kuin pingispöytiä, mutta ainakin Kreuzbergin kulmilla näihin on vaikea olla törmäämättä. Suurin mahdollisuus kohtaamiseen on pimeällä, jolloin Photoautomat-kyltit loistavat muuten himmeästi valaistussa kaupungissa. Etsimisessä auttaa myös tämä vähän-sinne-päin-kartta.

Muutenkin tässä maassa, josta joidenkin tutkimusten mukaan tulevat maailman parhaat insinöörit (toiset sanovat, että Suomestapa), tykätään kaikenlaisista kaduille ja talojen seiniin sijoitetuista automaateista, joista saa ainakin postimerkkejä, lasten leluja, piilolinssejä, purkkapalloja ja hammasharjoja.



Tämä ei tietenkään tullut minkäänlaisena yllätyksenä, mutta Berliinin seinämaalaukset pysäyttävät silti. Pari kertaa ihan kirjaimellisesti, kun olen turistimaisesti kävellyt suoraan pyöräilijän eteen tai stopannut yllättäen keskelle jalkakäytävää kaivamaan puhelinta esiin. Muutaman kerran olen myös tehnyt tiukkoja käännöksiä pyörälläni, kun on sittenkin pitänyt saada kuva jo ohitetusta seinästä. Sori siitä.

Koska Berliini on täynnä websuunnittelijoita ja kulttuuriväkeä, joilla on enemmän aikaa kuin rahaa, niin seinämaalaustenkin bongailuun on kehitetty monenlaisia karttoja, joista ainakin tämä vaikuttaa ihan hyvältä.

Joten hei kaupunkisuunnitteluviranomaiset, nämä kolme vinkkiä käyttöön, niin saadaan Helsingistäkin entistä berliinimpi. Seinämaalausten suhteen mennään jo kovaa vauhtia, joten kyllä se siitä.
Post Comment
Lähetä kommentti